Teimme tammikuun alussa piparkakkutalon. Ei se ihan arkkitehtuuristen päänsisäisten suunnitelmien mukaan mennyt - vaan romahti ja talosta tulikin puolet pienempi tasakattoinen ikkunaton laatikko - mutta löytyyhän tuolta nyt hienoja elementtejä! Lumiukko, sieniä, lumipallolyhty, kissa, sydän joka tunkee savupiipusta, muumi joka näyttää hyvin pelottavalta..tärkein elementti kuitenkin on, että maku on kohdillaan!
Nyt olen ollut töissä. Takana on 7 päivän putki, koneella en ole käynytkään kunnolla. Väsyttää. Eilen näin ensi kertaa auringonsäteet, ne sai minut ottamaan juoksuaskeleita työpaikalla. Hymyn huulille. Sisälle lämpimän täyteläisen olon; onnen. Aurinkoa en ole vielä nähnyt, mutta joka päivä on valoisa hetki pidempi ja joka päivä yllätyn valon määrästä. On täällä nyt uskomattoman kaunista. Seuraavat kuvat on edelliseltä vapaapäivältä.
Huomenna on myös vapaata. Olen innostunut ompelemaan. Jotain yksinkertaisia vaatteita. Otan niistä kuvia kunhan saan silitettyä. Ja joskus intoudun leipomaan. Mustikkapiirakkaa tein hetki sitten, sämpylöitä myös. Voileipäkakku tehtiin äidin ja siskon kanssa, se oli herkullinen ja katosi samantien kun se oli koristeltu ja ihasteltu pakolliset kymmenen minuuttia.
Täällä ei ole paljon mitä tehdä. Jotain pitää aina välillä pakottaa itsensä tekemään, että pää pysyy kasassa. Muutakin kuin töitä. Olen saanut taas innostusta kukkiin. Viikonloppuna oli kolmet hautajaiset, alla lempparini minun tekemistäni laitteista. Tilauksena "oranssi gerbera, metsähenkinen." Sen varassa sitä luotiin. Ivalon kämppää odottaa valmiina töistä saatu joulukaktus. Tosin aion hankkia sille joku kiva koristeruukku, ettei se ole noin jouluinen. Lisäksi - hyvin harmillisin mielin joudun ilmoittamaan että - minun traakkipuuni päätti kuolla. Se kuoli niin nopeasti, ettei kerennyt kärsiä. Kahdessa päivässä sen irokeesi lässähti totaalisesti.
Traakkipuun traagisen kuoleman jälkeen ensimmäinen ajatukseni oli, etten taidakaan vielä hankkia kissaa. Tällä viikolla kuitenkin rakastuin palavasti - en kylläkään kissaan - vaan Mattiin. Viikon me tapailimme salaa, mutta eilen toin Matin näytille kotiin. Kyllä se on niin komea. Vähän jo peläten odotan miten meidän käy, kun lähen puoleksitoista kuukaudeksi Kuopioon takaisin. Toivottavasti äiti osaa pitää Matille seuraa, eikä Matti kuihdu ikävään. Kun tulen tänne takaisin, Matti muuttaa minun luokseni. Se on jo sovittu juttu.
Puhumme tietenkin - ah niin ihanasta - Raitanukkumatista, tuttavallisemmin Matti vain.
Nyt menen virkistäytymään tekemällä tulppaanikimpun keittiön pöydälle ja paistamalla hieman pähkinäkaurakeksejä! Minusta on tullut oikein oiva kodinhengetär täällä pakkasissa.
