Kyllästyminen

Uusi vuosi otetaankin vastaan uuden ulkoasun kanssa. Sujui aika hätäisesti - mutta taisi se olla jo aikakin. Hiukset eivät ole enää aikoihin olleet turkoosit. On uuden alun aika. On aika jatkaa matkaa.

On aika parantua. Ja olla terve. Ja uskaltaa taas uudestaan satuttaa.

"-- mutta elämää, elämää minä haluan kaikista eniten."

Mitä sinä toivot seuraavalle vuodelle?

Joulukuun huippuhetket

6 luonnosta
yli kuukausi siitä kun olen viimeksi julkaissut jotain

askeleet horjuvat tylsyyden ja laiskuuden välimailla
hymy on jäänyt katkeransuloiseksi valheeksi kasvoille liian pitkäksi aikaa

Ivalo

Olen katsonut täällä ainakin 20 elokuvaa. Hyviä ja huonoja. Hyvin huonoja. Yhden teatterissa, loput kotisohvalla. Muistan niistä ehkä kolme. Night at the Museum, P.S. I Love You, The Hobbit: The Desolation of Smaug, The Truth About Cats & Dogs, Ganster Squad, How to Fall in Love...pienellä lunttauksella niitä tulikin vähän enemmän. Silti tässä on vain murto-osa joulukuun aikana katsomistani elokuvista. Ja eilen katsoin noista kolme - joten ehkä olen katsonut aika monta enemmän kuin 20. Ja lisäksi sarjoja. Skins, Breaking Bad, Doctor Who. Hirvittää kuinka monta tuntia olenkaan vain lojunut sohvalla. Töissä olen sentään käynyt myös. Kaamos väsyttää. Yksinäisyys väsyttää. Laiskuus turruttaa.

Tällä hetkellä lojun vuodesohvalla ja kuuntelen Escape the Faten uusinta albumia. Tämä on sentään parannus. Kirjottaessa pitää ajatella. Edes vähän.

Nykyään kun näen Black Veil Bridesin kuvia, sisällä kiemurtelee. Hymy ja onnellisuus täyttää pään. Tahdon takaisin marraskuun keikalle. Se keikka elää mielessäni elävästi vielä pitkään. Se oli yksi täytetty unelma. Niitä pitää tehdä lisää. Jos Escape the Fate - ja kun - yrittää vielä tulla Suomeen; minä lupaan olla paikalla. Black Veil Brides vain vahvisti sitä tunnetta. Pojathan olivat siis jo toukokuussa tulossa.

 Niin ikävä.

Joulu tuli. Meni. Seuraavaan on taas aikaa. Mutta aika menee äkkiä. Liian äkkiä. Pitäisi keksiä mitä tekee koulun jälkeen joka loppuu. Liian pian. Houkuttelee jäädä Kuopioon. Houkuttelee lähteä opsikelemaan. Houkuttelee tehdä töitä. Ivalossa olisi töitä. Houkuttelee kokeilla Oulua. Kesäkin houkuttelee. Festareita, musiikkia, ystäviä, hauskanpitoa. Unelmissa monta muutakin asiaa. Haaveilla saa - ja pitää.

Voisin keksiä uudelle vuodelle lupauksia. Ainakin aion alkaa taas kirjoittaa päiväkirjaa. Vihkokin on jo valmiina, ihana vihko ystävältä joululahjaksi. Se on hyvä syy. Ja se auttaa selvittämään ajatuksia. Toinen lupaus on jokavuotinen; aion olla rohkeampi, tarttua tilaisuuksiin. Tänä vuonna teinkin niin. Osallistuin Taitajiin tuloksellisesti, otin itseäni niskasta kiinni ja tein asioita. Mutta aina voi yrittää enemmän. Tehdä paremmin. Koko ajan haluan kehittyä.

Kolmatta olen miettinyt. Se liittyy vartaloon. Mietin että minulla on kaksi vaihtoehtoa, joista en vielä ole tehnyt kumpaakaan. Ensimmäinen vaihtoehto on, että alan kuntoilla, pistän ruokavalion järjestykseen, unohdan napostelut. Se ei ole ikinä toiminut, mutta ainahan sitä voi yrittää luvata. Toinen vaihtoehto on, että lopetan siitä hössötyksen. Alan hyväksyä itseäni. Olen normaalipainoinen, ei minun terveyteni ole vaarassa, ei minua katsota kieroon. Kaikki on kauniita omana itsenään, joten miksi se on niin hankalaa? Miksi on niin hankala hyväksyä itsensä jos hyväksyy muut?

Ja tietenkin minun pitäisi myös kohottaa itsetuntoani. On ihan okei olla herkkä, mutta liika epävarmuus on liikaa. Pitäisi oppia luottamaan siihen, että kyllä minäkin osaan ja uskallan ja saan haluta.

Saa nähdä mitä se uusi vuosi tuo tullessaan. Aika kuluu niin nopeaa. Kaikkea ei kerkeä tekemään, eikä tarvitsekaan. Unelmissa saa silti olla paljon.

Joulu oli yhdessä olemisen aikaa. Myös sitä toivon paljon ensivuodelle. Niin vanhoja kuin uusiakin ihmissuhteita.

Tapoin minun traakkipuun. En tiedä mitä sille tapahtui mutta yhtäkkiä sen terhakkaat lehdet sojottivat alaspäin kuin suihkun kastelema irokeesi olisi lätsähtänyt. Tulin surulliseksi. Ja mietin uudestaan sen kissan hankkimista. Että ehkä ei nyt ihan vielä. Vieläkään.

Ja utuisissa silmissä
sen oli helppo nähdä hippusia
onnesta ja rakkaudesta
eikä se tiennyt
että niitä verhosti kyynelhuntu

Myös ystävien kanssa olen kerennyt olla, vaikkakin vain hieman. Pidimme me kuitenkin pikkujoulujen kunniaksi ruokailtaman ja suunnattiin tanssahtelemaan tapanin tahtiin. Sinne piti vähän laittautuakin. Uuden vuoden aatto vietetään myös ystävien kanssa.

Olen kirjottanu tätä kauan. Luulen että yritän kirjottaa ensi kerralla vähän nopeampaa ettei tarvi sotkea kaikkia aiheita samaan soppaan. Jos tämän saisi nyt julkaistuakin, niin voin onnitella itseäni. Sitten olen saanut jotain aikaankin. Saa nähdä tavataanko me blogin kanssa enää ennen uutta vuotta. Ehkä me tavataan - hyvin mahdollisesti ei. Joten voinen nyt toivottaa kaikille, jotka erehtyvät tämän lukemaan, oikein ihanaa ja yllätyksellistä uutta vuotta, onnen tunnetta, läheisyyttä, nauttimista. Ja ensi vuonna muistetaan silloinkin, että tehdään hyviä tekoja muille - mutta myös itsellemme. Jokainen on tärkeä ja ainutlaatuinen.

Nyt minun on kamala nälkä.

Sinun silmissäsi minä olen koditon kieli

Voisitko kääriä minut vilttiin

taitella viltin kiinni

laittaa postimerkin

ja lähettää minut pois

En ole pitkään aikaan kirjottanut mitään muuta kuin runoja. Pari päivää sitten aloin kirjottaa päiväkirjaa. Tuntuu että mitään ei tapahdu, silti on kauhea kiire joka paikkaan ja liikaa asiaa. Enää kaksi päivää koulua ja seuraavan kerran vasta helmikuussa. Enää alle viikko että lähden Lappiin. Ja sitä ennen käyn Helsingissäkin mutkan. Ja toivottavasti näen sillä reissulla Black Veil Bridesinkin. Tiinan ainakin näen. Tiina tulee huomenna. Minä tykkään.

Kuopiossa olen enää vain muutaman hassun päivän. Miten tässä näin kävi? Mihin se kaikki aika katosi? Olen juuri alkanut tykätä tosi paljon mun elämästä täällä. Okei, olenhan mä paljon vain neljän seinän sisällä edelleen ja vihaan tuota loskassa uintia mutta enää ei tarvitse olla yksin sillonkun tuntuu yksinäiseltä. Vain sillon kun haluaa olla yksin.

Kävin tänään markkinoilla. Kävin eilenkin. Perjantaina kävin baarissa. Niinkuin liian monena muunakin päivänä. Ihastelin kaupungin jouluvaloja. Eilen olin katsomassa joulunavajaisten ilotulitusta. Se oli kaunis tummalla taivaalla. Yhtenä päivänä näin isomman kuun kuin ikinä ennen. Se oli niin kaunis. Viime viikonloppuna se taisi olla. Tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus.

Ensi viikolla olisi vielä pihasuunnittelun näyttö. Piha on piirretty mutta vielä pitäisi mietiskellä kaikenlaista. Miksi laitoin tämän puun juuri tähän. Miksi valitsin nämä perennat. Miten rakentaisin tämän yksityiskohdan. Miksi nämä värit. En jaksa miettiä. Värittääkin työ vielä pitäisi. Vihaan ajatusta siitä, että se pitää esitellä muille. Sitten olisi yrityskurssin laskukoe. Opettelen kaavat jos muistan ja sillon sen pitäisi mennä hyvin. En ainakaan jaksa stressata asiaa. Vasta sain tehtävästä 3 (parhaan) sillä että luulin etten tajunnut edes tehtävää ja höpöttelin vain kaikkea. Sitten sain kasvitentistä 2 vaikka tentissä tuntui etten osannut mitään.

Työharjottelu häämöttää edessä. En ole koskenutkaan kukkiin kovin pitkään aikaan. Siitä on varmaan kaksi kuukautta. Me ollaan vain opeteltu kirjottamaan. Ja yrittämään. Koko syksy. Ja piirretty hieman. Syksy, talvi pitäisi nyt jo olla! On marraskuun loppu ja silti ulkona sataa vettä. Tänään satoi kyllä lunta. Luulen että huomenna on taas uintikelit.

Olen yrittänyt alkaa pakata. Haluan ottaa mukaani niin paljon kuin vain ikinä jaksan roudata. Ai miksikö? Siksi, että saan kyydin eteenpäin Oulusta. Siksi että haluan jo kaikki tavarani Ivaloon. Enhän tule kuin täällä enää käymään puolitoista kuukautta kunnes muutan kokonaan kaiken Ivaloon. Haikeudella mietin jo nyt kaikkia ihmissuhteita jotka jätän taakseni. Tai toivottavasti en jätä taakseni, toivottavasti näen heitä tulevaisuudessakin. Minä pidän näistä ihmisistä. Kuopiolaisista. Kuopiosta.

Ja tulenhan minä sitten vielä kolmeksi viikoksi asustamaan tänne. Tosin sillon olen vain reppureissaajana ilman huonekaluja. Menen kaverin sohvalle nukkumaan. Jos siitä nukkumisesta nyt mitään tulee - on tullut aiemminkin juotua hirmu humalat aivan vahingossa tämän ystävän kanssa. Ja kuinka onnellinen olenkaan että olen täältäkin saanut ystävän.

Ystävistä tulee mieleen joulu. Olen jo ostanut melkein kaikki joululahjat. Etukäteen koska en halua jättää joululahjaostoksia Ivalolle. Kerrankin minulla on ollut aikaa pohtia ja tuumata. Miettiä mitä haluan sanoa toiselle. Miettiä miten saisin hymyn toisen huulille. Kaikkia lahjoja olen tuumannut vähintään kahdesti ennen ostoa. Joulua odotan jo muutenkin. Odotan perhettä ja ystäviä. Ihanaa kun kohta olemme kaikki taas koolla. Kotona. Lämpimässä.

Olen tällä hetkellä onnellinen. Onnellinen pienistä asioista. Runo ja otsikko ovat muutaman päivän tai viikon takaisia. Silloin olin lähinnä ahdistunut. Ikävissäni. Kaipuusta kipeä. Nyt näen asioita taas hieman eritavalla. Ja nautin siitä että olen vapaa. Saan tehdä juuri niin kuin itse haluan kysymättä keneltäkään. Nautin siitä että minulla on valta tehdä päätöksiä. Että mahdollisuuksien meri on minun edessäni. Se välkehtii lupauksia.

Minun on helpompi hymyillä. Vaivattomampi tanssia. Vahingossakin nauran. Nyt minä olen onnellinen ja toiveikas. Elämä on onnen hetkiä.

Tuulensuutelema

Eilen mä ajattelin liikaa vanhoja asioita. Asioita, jotka edelleen tekee mut surullisiksi. Mä yritin kirjottaa. Vähän kirjoitinkin. Liian vähän.

Turhautuminen. Ahdistuminen. Itsesyyllistäminen. Ikävä.

Asioita, joita mä en voi - enkä tiedä haluaisinko edes muuttaa. Jos mä en tuntisi nyt näin, mä olisin kuin eri ihminen. Jos mä olisin nyt vain iloinen mä miettisin oliko kaikki taaskin vain valetta.

Ei se ollut. Se oli aitoa.

Mä yrittäisin uskotella itselleni tietämättä totuutta. Nyt mä tiedän. Ja mä olen ymmärtänyt paljon itsestäni. Mä olen kokenut yhtä aikaa enemmän tunteita kuin mä luulin pystyväni.

Onnea. Mustasukkaisuutta. Ikävää. Rakkautta. Surua. Pelkoa. Myötätuntoa. Toiveikkuutta.

Joku sanoi mulle viikon sisään että mä olen tunteeton. Se koski. Mä olen täynnä tunteita. Mä pursuan niitä. Mä osaan olla kylmä, kyllä. Tuntemattomille mä osaan kääntää selän. Käyttää rumia sanoja.

Mutta se joku ei ollut tuntematon.

Mä mietin itseäni, että millaisen kuvan mä annan muille.

Ihmiset sanoo, etten mä hymyile. Mä sanon, ettei se vain ole mun perusilme. Ei se tarkoita että olisin masentunut tai surullinen. Mä en vain intoile paitsi sillon kun intoilen. Mä uppoudun niin helposti omiin mietteisiin. Jos mulla on ihanaa seuraa mä saatan miettiä että kohta mä olen taas yksin. Siitä tavasta mun pitäis päästää irti. Päästää irti ja vain nauttia.

Mä olen myös hiljainen porukassa. En mä sitä itse niin huomaa. Paitsi siinä vaiheessa kun mä tajuan, etten ole osallistunut keskusteluun mitenkään. Mä hymyilen ja nyökkäilen. Kyllä mä kuuntelen, siksi mä en huomaakaan sitä kuinka hiljainen olen. Ja puhun mä kun mä haluan sanoa jotain. Jos saan suunvuoron.

Ja mä mietin joskus näytänkö mä muiden silmiin itsevarmalta. Koska niin monet näyttää mun silmään. Mä mietin millanen mä olen asiakaspalvelijana. Millainen koulukaverina. Millainen ystävänä. Millainen opiskelijana. Millainen tyttärenä. Millainen ohikulkijana. Millainen lähikaupan asiakkaana. Jotenkin mä vain eksyin miettimään. Tänään ei niinkään surullisia - mutta asioita jotka pyörii mun mielessä silloin tällöin. Pään sisällä saattaa näyttää eriltä kuin ulos. Epävarma mä olen.

Tänään olen saanut paljon aikaan. Järjestellyt, pyykännyt, tiskannut, imuroinut, käynyt asioilla, ostanut ensimmäisen joululahjan (!!). Tyytyväinen olen lauantai-saldooni ja loppuillan aion pitää vapaata ja hauskaa hyvässä seurassa.

Tuulen suudelma poskella
sinun on helppo hymyillä
älä pudota onnea harteiltasi
pidä kiinni
älä kävele enää
heikoille jäille kanssani
koska sinulla on Hänet
kyllä minä ymmärrän
haluaisin ymmärtää
- ja toivoa sinulle parasta

Halloween

Eipä tullu mitään loistokuvia mutta merirosvona mentiin lauantaina! Pukeutuneita ihmisiä oli kyllä kovin vähän liikeenteessä Kuopion yössä, mutta eipä se minua haitannu.

Viikonloppu oli aika loisto. Perjantaina löysin Matkuksesta rakkaus-kengät ja illalla sain elämäni ensimmäisen täyskaadon keilaamisessa. Fiilis oli loistava, mutta ilta venyi vähän turhan pitkäksi. Lauantai lähti käyntiin myöhään ja takkuisesti mutta lopulta ilta oli tosi mukava. Tuli juteltua uusille tuttavuuksille molempina iltoina. Tänään on mennyt lähinnä laiskotellessa. Nyt palaa kynttilät.

Sinun sylissäsi minun on ikuinen jano

Eilinen

Sinun sylissäsi minulla on aava meri
sinun katseesi alla minulla on horisontti
sinun silmissäsi kiiltää menetetty historia
en minä sinua halua takaisin
vain ystäväni

sinun sylistäs värit haalenneet pois

Näin te luulette kissojen nukkuvan.

 Pöhö.

Näin mä oikeasti nukun

...ja näin mä urheilen!

67 sanaa

Sun tuuliasi tänään katselin
sä tanssit hymyn kerran huulille,
silmissäni usvan kyyneleet
Älä vielä mene

Sun katseessasi surun enkelit
tielle jäätyy yhdet askeleet
aurinkona ruskan lehtiä
Ei ne lämmitä

Vain ajatuksissani tyhjiä rivejä
ennen niitä oli helppo selata
sanat vaihtaneet on paikkansa
Tuhat sanaa liian myöhään

Kuiskaan "mutta minä rakastan"
eikä se riitä

Sinut tahdon vielä kerran,
rikkoa sinun reviirisi rajat
puristaa rintaani vasten
Ole kerrankin minun

Liian kauan

E N N E N :

J Ä L K E E N :

Perjantaina koulussa väsytti niin että meinasin nukahtaa istualteen, vaikka aihe oli mielenkiintoinen. Pyöreä surulaite. Onneksi koulua kesti vain yhteentoista asti, jonka jälkeen jotenkin ihmeen kaupalla piristyin. Kukat kainalossani astuin luolaani joka oli vain viikossa kerennyt räjähtää muodottomaksi. Touhuaminen alkoi. Päätin, että ensin on siivottava, että saa sitten kukat nätisti siistiin kämppään. Joten urakka alkoi. Muutama koneellinen pyykkiä pyöritettynä ja kuhmu päässä loihdin siivouksen jälkeen vielä ensimmäisen pyöreän surulaitteeni. Tosin olen kyllä aiemmin tehnyt pyöreitä asetelmia, jotka ei eroa kuin vain nimellisesti.

Sitten kun olin kerrankin saanut tehtyä koulujutun heti ja samantien, ennenkuin materiaalit on pilalla - enkä myöskään väsännyt materiaaleista mitään omaa, vaan yritin oikeasti toteuttaa sen mikä piti - innostuin kukista. Joten...sisustin vähän lisää:

Minä haluan hymyillä tänään
joten nosta jo purjeesi
lähde jo satamasta
Kyllä sinä tajuat viipyneesi liian pitkään

   

Unen, toiveen ja elämän kohtauspiste

Rajamailla on vaikea hengittää
sinä huudat ääneni kohti pimeyttä
Sokaiseva intohimo:
sinun sormiesi pinta minun ihollani
Jokaisella ruumiinosalla

Sinun huultesi jälkeen olen täynnä