Asun Lahdessa. Omassa kultaisessa yksiössä keskellä hulinaa ja vilinää. Mulla on alakerrassa yökerho. Ja pizzeria. Ja lukkoliike. Lahdessa kaikki on lähellä. Keskusta on lähellä, puisto on lähellä, metsikkö on lähellä, koulu on lähellä, Helsinki on lähellä, vesi on lähellä, kauppakeskus on lähellä. Kaikki on lähellä. Ja mä pidän siitä suuresti.
Mulla on täällä hyvä olla. Omassa kultaisessa yksiössäni. Täällä on oma rauha, omat tavarat ja huonekalut. Mä pidän mun vapaudesta tehdä mitä ikinä huvittaakaan, vaikkakin harvoin keksin mitään ihmeellistä.
Nyt mä etsin kesätöitä. Tai lähinnä stressaan sitä kun niitä ei ole. Töiden hankkiminen tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta. Turhauttavalta. Ahdistavalta. Masentavalta. Miksen kelpaa tälläisenä kuin olen? Miksi ne jotka ovat hyviä suurentelemaan asioita saavat todennäköisemmin töitä? Miksen osaa myydä itseäni? Olen liian nöyrä. Liian kiltti. Liian ujo. Liian hiljainen.
No. Mutta jos unohdetaan ne työt hetkeksi niin olen täällä oikeasti onnellinen. (Toivon vaan että saan niitä töitä - tällä käsittämättömällä asenteellani - että voisin jäädä tänne kesäksikin ja saisin syötyäkin jotakin.) Tykkään siitä mitä mun ympärillä on tällä hetkellä.
Tässä tekstissä ei ole taas päätä eikä häntää. Olis niin paljon asiaa mutta sitä on liikaa jotta jaksaisin kirjottaa mistään. Joten en tee niin.
Muotoilen sun sanoista pilviä
pilvistä lego-palikoita
lego-palikoista tee linnaa
P.S. hiuksetkin on kokenut pienensuuren radikaalin muutoksen tässä!
Tämän mä kirjoitin tiistaina inspiroituneena ja flunssassa:
Olen etsinyt sinua taivaalta
kaivannut aurinkoa
Olen kuunnellut pilvien kelluvan
harhailevan ilman suuntaa
Olen kuiskannut toiveeni tähdille
ja metsälle ja tuntureille
Vaan yhtä en lakannut uskomasta;
kanssasi tanssin sateessa
enkä odota aurinkoa
A U R I N K O I S T A E L Ä M Ä Ä
