lauantai 9. marraskuuta 2013

Tuulensuutelema



Eilen mä ajattelin liikaa vanhoja asioita. Asioita, jotka edelleen tekee mut surullisiksi. Mä yritin kirjottaa. Vähän kirjoitinkin. Liian vähän.

Turhautuminen. Ahdistuminen. Itsesyyllistäminen. Ikävä.


Asioita, joita mä en voi - enkä tiedä haluaisinko edes muuttaa. Jos mä en tuntisi nyt näin, mä olisin kuin eri ihminen. Jos mä olisin nyt vain iloinen mä miettisin oliko kaikki taaskin vain valetta.

Ei se ollut. Se oli aitoa.


Mä yrittäisin uskotella itselleni tietämättä totuutta. Nyt mä tiedän. Ja mä olen ymmärtänyt paljon itsestäni. Mä olen kokenut yhtä aikaa enemmän tunteita kuin mä luulin pystyväni.

Onnea. Mustasukkaisuutta. Ikävää. Rakkautta. Surua. Pelkoa. Myötätuntoa. Toiveikkuutta.


Joku sanoi mulle viikon sisään että mä olen tunteeton. Se koski. Mä olen täynnä tunteita. Mä pursuan niitä. Mä osaan olla kylmä, kyllä. Tuntemattomille mä osaan kääntää selän. Käyttää rumia sanoja.

Mutta se joku ei ollut tuntematon.


Mä mietin itseäni, että millaisen kuvan mä annan muille.

Ihmiset sanoo, etten mä hymyile. Mä sanon, ettei se vain ole mun perusilme. Ei se tarkoita että olisin masentunut tai surullinen. Mä en vain intoile paitsi sillon kun intoilen. Mä uppoudun niin helposti omiin mietteisiin. Jos mulla on ihanaa seuraa mä saatan miettiä että kohta mä olen taas yksin. Siitä tavasta mun pitäis päästää irti. Päästää irti ja vain nauttia.



Mä olen myös hiljainen porukassa. En mä sitä itse niin huomaa. Paitsi siinä vaiheessa kun mä tajuan, etten ole osallistunut keskusteluun mitenkään. Mä hymyilen ja nyökkäilen. Kyllä mä kuuntelen, siksi mä en huomaakaan sitä kuinka hiljainen olen. Ja puhun mä kun mä haluan sanoa jotain. Jos saan suunvuoron.


Ja mä mietin joskus näytänkö mä muiden silmiin itsevarmalta. Koska niin monet näyttää mun silmään. Mä mietin millanen mä olen asiakaspalvelijana. Millainen koulukaverina. Millainen ystävänä. Millainen opiskelijana. Millainen tyttärenä. Millainen ohikulkijana. Millainen lähikaupan asiakkaana. Jotenkin mä vain eksyin miettimään. Tänään ei niinkään surullisia - mutta asioita jotka pyörii mun mielessä silloin tällöin. Pään sisällä saattaa näyttää eriltä kuin ulos. Epävarma mä olen.



Tänään olen saanut paljon aikaan. Järjestellyt, pyykännyt, tiskannut, imuroinut, käynyt asioilla, ostanut ensimmäisen joululahjan (!!). Tyytyväinen olen lauantai-saldooni ja loppuillan aion pitää vapaata ja hauskaa hyvässä seurassa.



Tuulen suudelma poskella
sinun on helppo hymyillä
älä pudota onnea harteiltasi
pidä kiinni
älä kävele enää
heikoille jäille kanssani
koska sinulla on Hänet
kyllä minä ymmärrän
haluaisin ymmärtää
- ja toivoa sinulle parasta

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Halloween

Eipä tullu mitään loistokuvia mutta merirosvona mentiin lauantaina! Pukeutuneita ihmisiä oli kyllä kovin vähän liikeenteessä Kuopion yössä, mutta eipä se minua haitannu.




Viikonloppu oli aika loisto. Perjantaina löysin Matkuksesta rakkaus-kengät ja illalla sain elämäni ensimmäisen täyskaadon keilaamisessa. Fiilis oli loistava, mutta ilta venyi vähän turhan pitkäksi. Lauantai lähti käyntiin myöhään ja takkuisesti mutta lopulta ilta oli tosi mukava. Tuli juteltua uusille tuttavuuksille molempina iltoina. Tänään on mennyt lähinnä laiskotellessa. Nyt palaa kynttilät.

Sinun sylissäsi minun on ikuinen jano

lauantai 26. lokakuuta 2013

Eilinen

Sinun sylissäsi minulla on aava meri
sinun katseesi alla minulla on horisontti
sinun silmissäsi kiiltää menetetty historia
en minä sinua halua takaisin
vain ystäväni

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

sinun sylistäs värit haalenneet pois

Näin te luulette kissojen nukkuvan.

 Pöhö.

Näin mä oikeasti nukun

...ja näin mä urheilen!

maanantai 14. lokakuuta 2013

67 sanaa

Sun tuuliasi tänään katselin
sä tanssit hymyn kerran huulille,
silmissäni usvan kyyneleet
Älä vielä mene

Sun katseessasi surun enkelit
tielle jäätyy yhdet askeleet
aurinkona ruskan lehtiä
Ei ne lämmitä

Vain ajatuksissani tyhjiä rivejä
ennen niitä oli helppo selata
sanat vaihtaneet on paikkansa
Tuhat sanaa liian myöhään

Kuiskaan "mutta minä rakastan"
eikä se riitä

Sinut tahdon vielä kerran,
rikkoa sinun reviirisi rajat
puristaa rintaani vasten
Ole kerrankin minun

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Liian kauan

E N N E N :


J Ä L K E E N :


Perjantaina koulussa väsytti niin että meinasin nukahtaa istualteen, vaikka aihe oli mielenkiintoinen. Pyöreä surulaite. Onneksi koulua kesti vain yhteentoista asti, jonka jälkeen jotenkin ihmeen kaupalla piristyin. Kukat kainalossani astuin luolaani joka oli vain viikossa kerennyt räjähtää muodottomaksi. Touhuaminen alkoi. Päätin, että ensin on siivottava, että saa sitten kukat nätisti siistiin kämppään. Joten urakka alkoi. Muutama koneellinen pyykkiä pyöritettynä ja kuhmu päässä loihdin siivouksen jälkeen vielä ensimmäisen pyöreän surulaitteeni. Tosin olen kyllä aiemmin tehnyt pyöreitä asetelmia, jotka ei eroa kuin vain nimellisesti.

Sitten kun olin kerrankin saanut tehtyä koulujutun heti ja samantien, ennenkuin materiaalit on pilalla - enkä myöskään väsännyt materiaaleista mitään omaa, vaan yritin oikeasti toteuttaa sen mikä piti - innostuin kukista. Joten...sisustin vähän lisää:
Minä haluan hymyillä tänään
joten nosta jo purjeesi
lähde jo satamasta
Kyllä sinä tajuat viipyneesi liian pitkään
   

tiistai 17. syyskuuta 2013

Unen, toiveen ja elämän kohtauspiste

Rajamailla on vaikea hengittää
sinä huudat ääneni kohti pimeyttä
Sokaiseva intohimo:
sinun sormiesi pinta minun ihollani
Jokaisella ruumiinosalla

Sinun huultesi jälkeen olen täynnä