yli kuukausi siitä kun olen viimeksi julkaissut jotain
askeleet horjuvat tylsyyden ja laiskuuden välimailla
hymy on jäänyt katkeransuloiseksi valheeksi kasvoille liian pitkäksi aikaa
Ivalo
Olen katsonut täällä ainakin 20 elokuvaa. Hyviä ja huonoja. Hyvin huonoja. Yhden teatterissa, loput kotisohvalla. Muistan niistä ehkä kolme. Night at the Museum, P.S. I Love You, The Hobbit: The Desolation of Smaug, The Truth About Cats & Dogs, Ganster Squad, How to Fall in Love...pienellä lunttauksella niitä tulikin vähän enemmän. Silti tässä on vain murto-osa joulukuun aikana katsomistani elokuvista. Ja eilen katsoin noista kolme - joten ehkä olen katsonut aika monta enemmän kuin 20. Ja lisäksi sarjoja. Skins, Breaking Bad, Doctor Who. Hirvittää kuinka monta tuntia olenkaan vain lojunut sohvalla. Töissä olen sentään käynyt myös. Kaamos väsyttää. Yksinäisyys väsyttää. Laiskuus turruttaa.
Tällä hetkellä lojun vuodesohvalla ja kuuntelen Escape the Faten uusinta albumia. Tämä on sentään parannus. Kirjottaessa pitää ajatella. Edes vähän.
Nykyään kun näen Black Veil Bridesin kuvia, sisällä kiemurtelee. Hymy ja onnellisuus täyttää pään. Tahdon takaisin marraskuun keikalle. Se keikka elää mielessäni elävästi vielä pitkään. Se oli yksi täytetty unelma. Niitä pitää tehdä lisää. Jos Escape the Fate - ja kun - yrittää vielä tulla Suomeen; minä lupaan olla paikalla. Black Veil Brides vain vahvisti sitä tunnetta. Pojathan olivat siis jo toukokuussa tulossa.
Niin ikävä.
Joulu tuli. Meni. Seuraavaan on taas aikaa. Mutta aika menee äkkiä. Liian äkkiä. Pitäisi keksiä mitä tekee koulun jälkeen joka loppuu. Liian pian. Houkuttelee jäädä Kuopioon. Houkuttelee lähteä opsikelemaan. Houkuttelee tehdä töitä. Ivalossa olisi töitä. Houkuttelee kokeilla Oulua. Kesäkin houkuttelee. Festareita, musiikkia, ystäviä, hauskanpitoa. Unelmissa monta muutakin asiaa. Haaveilla saa - ja pitää.
Voisin keksiä uudelle vuodelle lupauksia. Ainakin aion alkaa taas kirjoittaa päiväkirjaa. Vihkokin on jo valmiina, ihana vihko ystävältä joululahjaksi. Se on hyvä syy. Ja se auttaa selvittämään ajatuksia. Toinen lupaus on jokavuotinen; aion olla rohkeampi, tarttua tilaisuuksiin. Tänä vuonna teinkin niin. Osallistuin Taitajiin tuloksellisesti, otin itseäni niskasta kiinni ja tein asioita. Mutta aina voi yrittää enemmän. Tehdä paremmin. Koko ajan haluan kehittyä.
Kolmatta olen miettinyt. Se liittyy vartaloon. Mietin että minulla on kaksi vaihtoehtoa, joista en vielä ole tehnyt kumpaakaan. Ensimmäinen vaihtoehto on, että alan kuntoilla, pistän ruokavalion järjestykseen, unohdan napostelut. Se ei ole ikinä toiminut, mutta ainahan sitä voi yrittää luvata. Toinen vaihtoehto on, että lopetan siitä hössötyksen. Alan hyväksyä itseäni. Olen normaalipainoinen, ei minun terveyteni ole vaarassa, ei minua katsota kieroon. Kaikki on kauniita omana itsenään, joten miksi se on niin hankalaa? Miksi on niin hankala hyväksyä itsensä jos hyväksyy muut?
Ja tietenkin minun pitäisi myös kohottaa itsetuntoani. On ihan okei olla herkkä, mutta liika epävarmuus on liikaa. Pitäisi oppia luottamaan siihen, että kyllä minäkin osaan ja uskallan ja saan haluta.
Saa nähdä mitä se uusi vuosi tuo tullessaan. Aika kuluu niin nopeaa. Kaikkea ei kerkeä tekemään, eikä tarvitsekaan. Unelmissa saa silti olla paljon.
Joulu oli yhdessä olemisen aikaa. Myös sitä toivon paljon ensivuodelle. Niin vanhoja kuin uusiakin ihmissuhteita.
Tapoin minun traakkipuun. En tiedä mitä sille tapahtui mutta yhtäkkiä sen terhakkaat lehdet sojottivat alaspäin kuin suihkun kastelema irokeesi olisi lätsähtänyt. Tulin surulliseksi. Ja mietin uudestaan sen kissan hankkimista. Että ehkä ei nyt ihan vielä. Vieläkään.
Ja utuisissa silmissä
sen oli helppo nähdä hippusia
onnesta ja rakkaudesta
eikä se tiennyt
että niitä verhosti kyynelhuntu
Myös ystävien kanssa olen kerennyt olla, vaikkakin vain hieman. Pidimme me kuitenkin pikkujoulujen kunniaksi ruokailtaman ja suunnattiin tanssahtelemaan tapanin tahtiin. Sinne piti vähän laittautuakin. Uuden vuoden aatto vietetään myös ystävien kanssa.
Olen kirjottanu tätä kauan. Luulen että yritän kirjottaa ensi kerralla vähän nopeampaa ettei tarvi sotkea kaikkia aiheita samaan soppaan. Jos tämän saisi nyt julkaistuakin, niin voin onnitella itseäni. Sitten olen saanut jotain aikaankin. Saa nähdä tavataanko me blogin kanssa enää ennen uutta vuotta. Ehkä me tavataan - hyvin mahdollisesti ei. Joten voinen nyt toivottaa kaikille, jotka erehtyvät tämän lukemaan, oikein ihanaa ja yllätyksellistä uutta vuotta, onnen tunnetta, läheisyyttä, nauttimista. Ja ensi vuonna muistetaan silloinkin, että tehdään hyviä tekoja muille - mutta myös itsellemme. Jokainen on tärkeä ja ainutlaatuinen.
Nyt minun on kamala nälkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti