Voisit lausua minulle laulun -
tai lukisinko huuliltasi
sen suudelmin
(nyt 10.6.13)
Elikkä. Lapissa jälleen. Työharjottelu lähti käyntiin huonommin, mutta nyt siellä on jo kivempaa. Tänään tein puoli päivää kimppuja. Opin uutta. Kimpuista tuli minusta ihan hurjan hienoja ja vielä hurjemman hintaisia. Halpoja nimittäin. Kukat oltiin saatu halvalla. Jos olisivat tuon kaupan vastaavia myyntikukkia olis kimppujen hinta jotain aivan muuta. Laskin sen näin:
Materiaalien hinta Myyntihinta
Kimppu 1: 35 10
Kimppu 2: 50 15
Kimppu 3: 41 7
Materiaalien hinta tarkoittaa nyt tässä siis sitä, mitä vastaavat uudet hyväkuntoiset kukat kaupassa maksavat. Että emme kai me noin pahasti oikeasti tappiota tee. Aikaa mulla meni noihin reilu 3 tuntia. Olen nopeutunut huomattavasti. Se tuntuu ihan hyvältä. Myös suora palaute mitä tänään sain, iski ja oli loppujen lopuksi aivan loistava juttu. Viikon olen tuolla töitä tehnyt ja tänään ensimmäistä kertaa kunnolla opin jotain uutta. Okei, olen kesäkukkien nimiä oppinut pitkin viikkoa mutta siihen se jäi.
Minulla on kännykässä surkeat kuvat noista kimpuista, mutta edes niitä surkeita kuvia en saa nyt näytille kun en tiedä millä yhistäisin kännykän koneeseen. Tai tiedän, muttei minulla ole sitä piuhaa mukana. Jos huomenna muistaisin ottaa kameran mukaan ja muistaisin vielä niitä kuviakin ottaa niin se olisi aika huippu juttu. Mutta toivoahan saa.
Tuntuu, että oon ollu täällä jo ikuisuuden. Tuntuu, että mulla on kamala kiire nähä ja kokea ja tehä. Pitää muistuttaa, että mä olen täällä koko kesän, ja kerkeän kyllä. Se on outoa. Yleensä ku herään, en tajua yhtään missä olen. Vaikka maisemat olis kuinka tuttuja. Näen outoja unia. Ja hereilläkin tuntuu, että olisin unessa. Mun sisällä on käsittämättömiä tunteita. En ymmärrä niitä enkä itteäni. Tuntuu hassulta. Ja pahalta. Ja hyvältä. Tuntuu kodilta, mutta silti - ei.
Ehkä tämä nyt vaan on totuttelu kysymys. Jos elämä nyt tasottuisi ja saisin siitä otteen. Ja tavallaan mulla on koko ajan tiukka ote. Ehkä se on liian tiukka, kuristusote.
Rakastaisitko
haavojasi
jos et muistaisi kuka ne on
repinyt auki
Rakastaisitko
arpiasi
jos et muistaisi kuka ne on
ommellut kiinni
(1.6.13)
Päästä irti
en ole vain osa sinua
minä elän ja hengitän
tai yritän
ja ilmankin
Parannat haavat jotka repivät
meidät toisistamme irti
ja vetävät yhteen
En ole enää osa sinua
en ole, kuiskaan - ja luovutan
(2.6.13)
Jos mä tekisin laulun
sä soittaisit mun jokaista säveltä
(4.6.13)
Älä anna
yhtään päivää
Nousta aurinkoon
(6.6.13)
Sanat palaavat mieleeni
lipuvat sellaiset aavemaiset käskyläiset
en minä halunnut niitä lausua
vaan huuhtoutuivat ne kuuleville
korville liiankin ketterästi
en minä tahtonut valittaa
olla vihainen, suuttua, itkeä tai luovuttaa
minä tahdoin vain rakastaa
(7.6.13)
Miksi sinä olet
vaatinut niin kauan
minua seisomaan aloillani
kun minä haluaisin juosta
maailman ääriin
kiristää tahtia
ja palata
Sinun käsivarsillesi
vaatimatta enempää
kuin elämää
(8.6.13)
