Heading to the red carpet

Olipas ihana reissu Raahessa Varjan luona. Viimeisen illan kunniaksi pidettiin kahdet photoshootit. Tässä ensimmäisen tuotosta.

 

Muistatko
sen majan jonka teimme yhdessä?
Rakensimme sen vain meille kahdelle
ja kutsuimme sitä kodiksi
Se maja oli puussa niityn keskellä
ja se niitty oli suojassa katseilta
Ruohonkorret kasvoivat silloin
vihreämpinä
ja kesän hiekka oli viileää varpaiden alla

Ja pellolla meillä kahdella
oli kokonainen oma maailma
jossa ei tunnettu samoja sääntöjä
eikä siellä ollut velvollisuuksia

Muistatko sen ajan
jolloin juoksimme piiloon katseilta
kuin peläten että joku voisi
ottaa meiltä sen kaiken pois?
Ja maailma sen vei
viattomuuden
lapsuuden huolettomuuden
turvapaikkamme keskeltä niittyä

Vaan ei koskaan
ei koskaan Sinua

Mummilleni 80-vuotispäivänä

Metsämansikoita

Minä muistan

                             kun ojensit minulle

                                                          muovimukin

metsämansikoille

                            loikin kivillä ja luulin olevani

                                                          ketterä

Minä muistan

                             sinun hymysi lammen reunalla

                             ja lumpeenkukat

                                                          minun loiskutellessa

                                                                                       vedessä

Ja sen kuinka

                             leikin sinun nurmikollasi

ja sinä nauroit

Tänään ruoho kasvaa pidempänä

                             Mökin lampi on kortteiden syömä

                                                          Vanhoissa valokuvissa

                                                                                       näkyy rakkaus

                                                                                                                    sadepisaroina räystäännokassa

Ja puusaunassa

                             kuuluu vuosien takainen nauru

Ajanjaksot sekoittuvat toisiinsa

                             rakkaus säilyy

                                                                                                                    Anna minun halata sinua tänään.

Pitäisikö tehdä postaus.

Minun pitäisi. Minun pitäisi. Minun pitäisi.

Minua puistattaa. Minua ahdistaa. Minun on nälkä. Tekemisen nälkä. Ja istun paikallani.

Korvissani soi tuo sana. Pitäisi.

Tehdä yritystalouden näyttö. Suunnitella somistuksen näyttö. Siivota asunto. Tehdä jotain merkittävää. Nousta ylös. Miettiä opiskelupaikka. Tietää mitä haluan. Tehdä jotain.

Minä olen lukossa.

Aamulla kun kävelin kotiin, aurinko paistoi. Ilma oli lämmin. Hymyilin. Ajattelin että siivoan ensin, sitten teen koulujuttuja. Kotona halusin vain kirjoittaa. Ja kirjoitinkin. Vähän.


Teeskennelty 

Anteeksi että sanoin sen sanan
en tarkoittanut sanoa, vaikka tarkoitin sen
se karkasi huulilta toisen perään
ja lähti kävelemään

Anteeksi että sanoin sen sanan
on liian aikaista edes aamukahville
minun on mentävä nyt
juostava komeroon, pysyttävä siellä
Kierrän kehää

Anteeksi että olen yhä täällä
minun oli tarkoitus lähteä
– jo kuukausi sitten –
mutten uskalla

Tiedän, etten pääsisi enää
takaisin

Anteeksi että en osannut lähteä,
enkä jäädä
En nousta ylös, enkä nukkua
Anteeksi että en ollut se
keneksi minut kuvittelit

Anteeksi että annoin sinun luulla niin

Loin lopultakin Harhakuvaan profiilin. Pidän siitä. Mutta haluaisin tehdä enemmän. Olla parempi. En tiedä miksen riitä itselleni. Edes ajatuksissa. Tai ajatukseni eivät riitä minulle. Haluaisin tietää enemmän. Olla fiksumpi. Tietää mitä haluan.

Ja yritän sanoa itselleni ettei minun tarvitse.

Helmikuu oli lyhyt. Aika menee liian nopeasti.