Minua puistattaa. Minua ahdistaa. Minun on nälkä. Tekemisen nälkä. Ja istun paikallani.
Korvissani soi tuo sana. Pitäisi.
Tehdä yritystalouden näyttö. Suunnitella somistuksen näyttö. Siivota asunto. Tehdä jotain merkittävää. Nousta ylös. Miettiä opiskelupaikka. Tietää mitä haluan. Tehdä jotain.
Minä olen lukossa.
Aamulla kun kävelin kotiin, aurinko paistoi. Ilma oli lämmin. Hymyilin. Ajattelin että siivoan ensin, sitten teen koulujuttuja. Kotona halusin vain kirjoittaa. Ja kirjoitinkin. Vähän.
Teeskennelty
Anteeksi että sanoin sen sanan
en tarkoittanut sanoa, vaikka tarkoitin sen
se karkasi huulilta toisen perään
ja lähti kävelemään
en tarkoittanut sanoa, vaikka tarkoitin sen
se karkasi huulilta toisen perään
ja lähti kävelemään
Anteeksi että sanoin sen sanan
on liian aikaista edes aamukahville
minun on mentävä nyt
juostava komeroon, pysyttävä siellä
Kierrän kehää
Anteeksi että olen yhä täällä
minun oli tarkoitus lähteä
– jo kuukausi sitten –
mutten uskalla
Tiedän, etten pääsisi enää
takaisin
Anteeksi että en osannut lähteä,
enkä jäädä
En nousta ylös, enkä nukkua
Anteeksi että en ollut se
keneksi minut kuvittelit
Anteeksi että annoin sinun luulla niin
Loin lopultakin Harhakuvaan profiilin. Pidän siitä. Mutta haluaisin tehdä enemmän. Olla parempi. En tiedä miksen riitä itselleni. Edes ajatuksissa. Tai ajatukseni eivät riitä minulle. Haluaisin tietää enemmän. Olla fiksumpi. Tietää mitä haluan.
Ja yritän sanoa itselleni ettei minun tarvitse.
Helmikuu oli lyhyt. Aika menee liian nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti