Ruokaa yhdelle

Älä sinä huuda
pellolle ääntäsi käheäksi
ei se ole sinulle vääryyttä tehnyt

Älä sinä käännä
katsettasi peilille
kun voit vähemmälläkin
antaa anteeksi

Älä sinä astele
vierain kengin luminhankeen
kyllä sinun omatkin askeleesi
tavoittavat sinut vielä


Takaisin Kuopiossa. Mieli palaa hiljaisuuteen. Aamuisin herätessä olen onnellinen hiljaisuudesta, sitten surullinen yksinäisyydestä, sitten taas onnellinen kun voin valloittaa sängyn. Aivan yksin.

Minua ei saisi päästää kaupungille. Olen toivoton. Olen kuitenkin lähdössä lauantaina Tallinnaan shoppailemaan ja silti ...

Suurimman osan löysin kyllä kirpputorilta, jota minulla onkin ollut niin kovasti ikävä. Kolme paitaa, farkut ja pipo yhteensä 11,50€ CityPörssistä. Ruutuneule 12€ Onlysta. Sinänsä koomista. Ja neulekin oli -70%.

Hiuksetkin lyheni sitten viime kuvien. Ainakin viidellä sentillä. Itse huomaa eron niin selvästi. Mutta nyt on kaikki hamput hiirenhännät poissa ja hiukset tuntuu ainakin toistaiseksi elinvoimaisemmilta. Että sinänsä aivan kiva. Ja jaksaa taas paremmin kasvattaa.

Takana on harjoittelujakso Lapissa, edessä koulunkäyntiä näyttöineen ja tentteineen. Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Ahdisti ja pelotti. Tuntui samalta kuin ennen lähtöä ja sitten ei yhtään. Tuntui epämukavalta, tuntui että kaikki katsoi. Tuntui hyvältä nähdä ihmisiä ja nauroin huonoille jutuille. Ehkä huomenna enemmänkin.

Sinun sylissäsi ääretön hiljaisuus
täynnä tottelemattomuutta

Ikävä tätä rontaletta. Se olisi niin kivaa seuraa muuten niin hiljaisessa asunnossa. Toisaalta - silloin en saisi enää nukkua 120cm sängyssäni kovin tilavasti. Koska pienestä (suuresta) koostaan huolimatta hän onnistuu varmasti valtaamaan sängyn parhaan paikan - mahan päällä nimittäin. On se silti vain niin kiva.

  

Tällä erää syön kuitenkin ruokani yksin.

Kasvispihvejä, salaattia, jugurttikastike ja raejuustoa toimi eilisen ja tämän päivän ruokana. Huomenna pitää ehkä keksiä jo jotain muuta. Vaikkakaan luultavasti en jaksa kun näitäkin kerran on vielä kaapissa. Laiskiainen mikä laiskiainen.

Kun olet alkanut ymmärtää
että kaiken jälkeen on vielä elämää
Kun olet alkanut nähdä
että hymyllä voit muuttaa päivän kulun
Kun olet alkanut ajatella
että vain kokeilemalla siipiäsi
voit onnistua
 
Silloin et ole enää
lähellekään niin yksinäinen

Terveisin puutarhuri

Teimme tammikuun alussa piparkakkutalon. Ei se ihan arkkitehtuuristen päänsisäisten suunnitelmien mukaan mennyt - vaan romahti ja talosta tulikin puolet pienempi tasakattoinen ikkunaton laatikko - mutta löytyyhän tuolta nyt hienoja elementtejä! Lumiukko, sieniä, lumipallolyhty, kissa, sydän joka tunkee savupiipusta, muumi joka näyttää hyvin pelottavalta..tärkein elementti kuitenkin on, että maku on kohdillaan!

Nyt olen ollut töissä. Takana on 7 päivän putki, koneella en ole käynytkään kunnolla. Väsyttää. Eilen näin ensi kertaa auringonsäteet, ne sai minut ottamaan juoksuaskeleita työpaikalla. Hymyn huulille. Sisälle lämpimän täyteläisen olon; onnen. Aurinkoa en ole vielä nähnyt, mutta joka päivä on valoisa hetki pidempi ja joka päivä yllätyn valon määrästä. On täällä nyt uskomattoman kaunista. Seuraavat kuvat on edelliseltä vapaapäivältä.

Huomenna on myös vapaata. Olen innostunut ompelemaan. Jotain yksinkertaisia vaatteita. Otan niistä kuvia kunhan saan silitettyä. Ja joskus intoudun leipomaan. Mustikkapiirakkaa tein hetki sitten, sämpylöitä myös. Voileipäkakku tehtiin äidin ja siskon kanssa, se oli herkullinen ja katosi samantien kun se oli koristeltu ja ihasteltu pakolliset kymmenen minuuttia.

Täällä ei ole paljon mitä tehdä. Jotain pitää aina välillä pakottaa itsensä tekemään, että pää pysyy kasassa. Muutakin kuin töitä. Olen saanut taas innostusta kukkiin. Viikonloppuna oli kolmet hautajaiset, alla lempparini minun tekemistäni laitteista. Tilauksena "oranssi gerbera, metsähenkinen." Sen varassa sitä luotiin. Ivalon kämppää odottaa valmiina töistä saatu joulukaktus. Tosin aion hankkia sille joku kiva koristeruukku, ettei se ole noin jouluinen. Lisäksi - hyvin harmillisin mielin joudun ilmoittamaan että - minun traakkipuuni päätti kuolla. Se kuoli niin nopeasti, ettei kerennyt kärsiä. Kahdessa päivässä sen irokeesi lässähti totaalisesti.

Traakkipuun traagisen kuoleman jälkeen ensimmäinen ajatukseni oli, etten taidakaan vielä hankkia kissaa. Tällä viikolla kuitenkin rakastuin palavasti - en kylläkään kissaan - vaan Mattiin. Viikon me tapailimme salaa, mutta eilen toin Matin näytille kotiin. Kyllä se on niin komea. Vähän jo peläten odotan miten meidän käy, kun lähen puoleksitoista kuukaudeksi Kuopioon takaisin. Toivottavasti äiti osaa pitää Matille seuraa, eikä Matti kuihdu ikävään. Kun tulen tänne takaisin, Matti muuttaa minun luokseni. Se on jo sovittu juttu.

Puhumme tietenkin - ah niin ihanasta - Raitanukkumatista, tuttavallisemmin Matti vain.


Nyt menen virkistäytymään tekemällä tulppaanikimpun keittiön pöydälle ja paistamalla hieman pähkinäkaurakeksejä! Minusta on tullut oikein oiva kodinhengetär täällä pakkasissa.

Testissä kaukolaukaisin

U S K O T K O

 

 

S I N Ä

M E N E T E T T Y Y N

A I K A A N

V A I

T A H D O N V O I M A A N

?

Kyllästyminen

Uusi vuosi otetaankin vastaan uuden ulkoasun kanssa. Sujui aika hätäisesti - mutta taisi se olla jo aikakin. Hiukset eivät ole enää aikoihin olleet turkoosit. On uuden alun aika. On aika jatkaa matkaa.

On aika parantua. Ja olla terve. Ja uskaltaa taas uudestaan satuttaa.

"-- mutta elämää, elämää minä haluan kaikista eniten."

Mitä sinä toivot seuraavalle vuodelle?

Joulukuun huippuhetket

6 luonnosta
yli kuukausi siitä kun olen viimeksi julkaissut jotain

askeleet horjuvat tylsyyden ja laiskuuden välimailla
hymy on jäänyt katkeransuloiseksi valheeksi kasvoille liian pitkäksi aikaa

Ivalo

Olen katsonut täällä ainakin 20 elokuvaa. Hyviä ja huonoja. Hyvin huonoja. Yhden teatterissa, loput kotisohvalla. Muistan niistä ehkä kolme. Night at the Museum, P.S. I Love You, The Hobbit: The Desolation of Smaug, The Truth About Cats & Dogs, Ganster Squad, How to Fall in Love...pienellä lunttauksella niitä tulikin vähän enemmän. Silti tässä on vain murto-osa joulukuun aikana katsomistani elokuvista. Ja eilen katsoin noista kolme - joten ehkä olen katsonut aika monta enemmän kuin 20. Ja lisäksi sarjoja. Skins, Breaking Bad, Doctor Who. Hirvittää kuinka monta tuntia olenkaan vain lojunut sohvalla. Töissä olen sentään käynyt myös. Kaamos väsyttää. Yksinäisyys väsyttää. Laiskuus turruttaa.

Tällä hetkellä lojun vuodesohvalla ja kuuntelen Escape the Faten uusinta albumia. Tämä on sentään parannus. Kirjottaessa pitää ajatella. Edes vähän.

Nykyään kun näen Black Veil Bridesin kuvia, sisällä kiemurtelee. Hymy ja onnellisuus täyttää pään. Tahdon takaisin marraskuun keikalle. Se keikka elää mielessäni elävästi vielä pitkään. Se oli yksi täytetty unelma. Niitä pitää tehdä lisää. Jos Escape the Fate - ja kun - yrittää vielä tulla Suomeen; minä lupaan olla paikalla. Black Veil Brides vain vahvisti sitä tunnetta. Pojathan olivat siis jo toukokuussa tulossa.

 Niin ikävä.

Joulu tuli. Meni. Seuraavaan on taas aikaa. Mutta aika menee äkkiä. Liian äkkiä. Pitäisi keksiä mitä tekee koulun jälkeen joka loppuu. Liian pian. Houkuttelee jäädä Kuopioon. Houkuttelee lähteä opsikelemaan. Houkuttelee tehdä töitä. Ivalossa olisi töitä. Houkuttelee kokeilla Oulua. Kesäkin houkuttelee. Festareita, musiikkia, ystäviä, hauskanpitoa. Unelmissa monta muutakin asiaa. Haaveilla saa - ja pitää.

Voisin keksiä uudelle vuodelle lupauksia. Ainakin aion alkaa taas kirjoittaa päiväkirjaa. Vihkokin on jo valmiina, ihana vihko ystävältä joululahjaksi. Se on hyvä syy. Ja se auttaa selvittämään ajatuksia. Toinen lupaus on jokavuotinen; aion olla rohkeampi, tarttua tilaisuuksiin. Tänä vuonna teinkin niin. Osallistuin Taitajiin tuloksellisesti, otin itseäni niskasta kiinni ja tein asioita. Mutta aina voi yrittää enemmän. Tehdä paremmin. Koko ajan haluan kehittyä.

Kolmatta olen miettinyt. Se liittyy vartaloon. Mietin että minulla on kaksi vaihtoehtoa, joista en vielä ole tehnyt kumpaakaan. Ensimmäinen vaihtoehto on, että alan kuntoilla, pistän ruokavalion järjestykseen, unohdan napostelut. Se ei ole ikinä toiminut, mutta ainahan sitä voi yrittää luvata. Toinen vaihtoehto on, että lopetan siitä hössötyksen. Alan hyväksyä itseäni. Olen normaalipainoinen, ei minun terveyteni ole vaarassa, ei minua katsota kieroon. Kaikki on kauniita omana itsenään, joten miksi se on niin hankalaa? Miksi on niin hankala hyväksyä itsensä jos hyväksyy muut?

Ja tietenkin minun pitäisi myös kohottaa itsetuntoani. On ihan okei olla herkkä, mutta liika epävarmuus on liikaa. Pitäisi oppia luottamaan siihen, että kyllä minäkin osaan ja uskallan ja saan haluta.

Saa nähdä mitä se uusi vuosi tuo tullessaan. Aika kuluu niin nopeaa. Kaikkea ei kerkeä tekemään, eikä tarvitsekaan. Unelmissa saa silti olla paljon.

Joulu oli yhdessä olemisen aikaa. Myös sitä toivon paljon ensivuodelle. Niin vanhoja kuin uusiakin ihmissuhteita.

Tapoin minun traakkipuun. En tiedä mitä sille tapahtui mutta yhtäkkiä sen terhakkaat lehdet sojottivat alaspäin kuin suihkun kastelema irokeesi olisi lätsähtänyt. Tulin surulliseksi. Ja mietin uudestaan sen kissan hankkimista. Että ehkä ei nyt ihan vielä. Vieläkään.

Ja utuisissa silmissä
sen oli helppo nähdä hippusia
onnesta ja rakkaudesta
eikä se tiennyt
että niitä verhosti kyynelhuntu

Myös ystävien kanssa olen kerennyt olla, vaikkakin vain hieman. Pidimme me kuitenkin pikkujoulujen kunniaksi ruokailtaman ja suunnattiin tanssahtelemaan tapanin tahtiin. Sinne piti vähän laittautuakin. Uuden vuoden aatto vietetään myös ystävien kanssa.

Olen kirjottanu tätä kauan. Luulen että yritän kirjottaa ensi kerralla vähän nopeampaa ettei tarvi sotkea kaikkia aiheita samaan soppaan. Jos tämän saisi nyt julkaistuakin, niin voin onnitella itseäni. Sitten olen saanut jotain aikaankin. Saa nähdä tavataanko me blogin kanssa enää ennen uutta vuotta. Ehkä me tavataan - hyvin mahdollisesti ei. Joten voinen nyt toivottaa kaikille, jotka erehtyvät tämän lukemaan, oikein ihanaa ja yllätyksellistä uutta vuotta, onnen tunnetta, läheisyyttä, nauttimista. Ja ensi vuonna muistetaan silloinkin, että tehdään hyviä tekoja muille - mutta myös itsellemme. Jokainen on tärkeä ja ainutlaatuinen.

Nyt minun on kamala nälkä.