sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Syksyn kirkkain ruskalehti.

Ja miljoona kuvaa omasta nassusta. Koska laittauduin kauan. Koska uudet pidennykset ekaa kertaa päässä. Koska en jaksa valita.















maanantai 22. syyskuuta 2014

Hapuilua




Veden äärellä huutaa hän
joka ei ole astunut
laiturilta alas


pelastuakseen

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

väritä minut ääriviivoja myöten


kunnes olen täynnä ja hukun sinuun
kunnes olen nälkäinen mutta kyllästynyt syömään
kunnes aamuaurinko nukuttaa minun uneen
kunnes löydän polun, jota pitkin en uskaltanut ennen kulkea
kunnes taivas on täynnä keltaisia pisteitä
joita sanotaan unelmiksi

herätä minut sitten kun sinun värisi on kulutettu loppuun




Viininmakuinen kuvaussessioni päättyi tähän kuvaan:


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Väliaika







Sano päivä
sano kuukausi
sano vuosi
Toista sitä mielessäsi

Jos se on jo mennyt
niin me tavattiin siellä
siinä hetkessä,
siinä ajassa

Tavataan uudestaan
tavataan tänään

tiistai 5. elokuuta 2014

Voidakseni sanoa etten rakasta

Mä haluan jutella sulle. Voidakseni sanoa etten rakasta. En halua valehdella. Enkä osaa pysähtyä tai liikkua. Voi, kun mä haluaisin juosta. Ajassa taaksepäin. Tai eteenpäin. Pois tästä olotilasta, joka ei sano mitään. Voi kun mä osaisin, taikoa. Taikoa tarinan mieleen ja piirtää sen paperille. Mä tietäisin jo miten sen värittäisin.

Tai lue mulle tarina. Kerro se uudestaan. Anna mun olla siinä mukana. Joskus jossakin. Mukana. Ota mut mukaan. Reppuselkään. Pahkaksi runkoon. Sairaus

Poltan mun kielen. Liian kuumassa kahvissa. Älä naurata. Ei mua huvita. Mua ei huvita.

Ja purjeveneitä. Ankkuroitu mun mielenmaisemaan. Lipuvat ohi. Kohta kaikki on paremmin. Kohta mä jaksan. Kohta mä haluan. Kohta kaikki muuttuu. Kohta tapahtuu jotain. Kohta maailma saa värit. Kohta päivillä on merkitys. Kohta. Kohta.

Loukussa. Omassa mielessä. Omassa pakkomielteessä. Omissa ajatuksissa. Elä. Elä nyt kun voit. Herää. Herää tähän aamuun. Herää päivään. Herää yöhön. Sinä pystyt.

Sano se itsellesi. Että sinä pystyt. Pystyt jos haluat. Voit muuttaa. Asiat voi muuttua. Muuta niitä. Tee se muutos.

Älä painosta. Älä pakota. Älä pakene.

Rauhoitu. Elä. Usko. Toteuta. Rakasta. Tunne. Osaa. Uskalla. Halua. Nauti.

Naura.



Lupaa että elät suuremmin.
Lupaa että yrität.
Lupaa itsellesi että se riittää.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Keskiyön auringon jälkeiset

Ja koko ajan tiesit, että harmauden jälkeen pilvet katoaa. Ja aurinko nousee taas.

En tiedä. Olen ollut jonkin sortin kesä-koomassa. En ole tehnyt yhtään mitään. Nyt mieleni on taas täynnä suunnitelmia. Hymy on helpompi kantaa huulilla. Sinne meni valmistujaiset ja juhannus. Pääsykokeet ja vanha koulu.

Juhannus oli huippu. Inarin juhannus. Vaikka ilma oli kylmä, on kotona lämmin. Tänne minä kuulun. Täällä olen joku toinen. Inarissa on minun kotini. Ihmiset tekevät kodin.

En tiedä mikä minulla on ollut. Tai onko se edelleen. Mutta nyt. Nyt tuntuu paremmalta. Jollain tapaa, mitä en kuitenkaan ymmärrä.

Koska jo hetken on ihanat ystävät olleet ympärillä. Silti päivät ovat olleet käsittämättömän mitäänsanomattomia. Luulin jo, että kesä menee ohitseni huomaamatta. Ehkä se meneekin. Mutta, ehkä, ehkä ei.


Sinä sanot, että tarvitset aamua
ja aamun kosteuden ihollesi
voidaksesi tuntea itsesi
uudestaan

Jos vaikka oletkin hukannut
suuntasi, matkalla kotiin
eksynyt
ja nähnyt aamun auringon

Se sinua kotiin voi johdattaa,
niin uskot, mutta aurinko
Aurinko meillä on yölläkin
et tarvitse aamua auringon

Vaan kosteuden ihollesi
pisaroina meren
joku toinen voi avata oven
ja tuntea kosketuksen




Kaikki kipeä joskus katoaa.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Elossa taas

Nyt mä olen hakenut kouluihin. Mä olen alkanut lukemaan pääsykokeisiin. Mulla on enää kaksi asiaa tekemättä tähän kouluun. Mä olen alkanut miettiä valmistujaisjuhlia. Ja tulevaa remonttia.

Tänään mä sain mun mökkeröiseen stereot - okei ne on varmaan aika vanhat kun niissä on paikka myös kasetille - ja sain pari tilaamaani levyä. Joten. Tuntuu paljon paremmalta. Paljon kodimmalta. Televisiota mulla ei ole täällä ollenkaan, mutta naapurissa sitä katson. Enkä mä kaipaakaan telkkaria tänne. Mulla on kone, musiikkia ja kirjat.

Tällä hetkellä elämä tuntuu käsiteltävältä. Hallinnassa olevalta. Vaikka ei se vieläkään ole sitä mitä haluaisin sen olevan. Mutta ehkä sellaista ei olekaan. Olen alkanut hyväksyä asioita itsessäni. Se on tärkeää jos voi estää hukkumasta.

Hain tänään pajuja sisälle lämpiämään. Tulppaaneja on ollut viikon pöydällä. Kevät tekee tuloaan. On täällä. Kohta kaikki alkaa kasvaa.

Teekannusta
sirpaleet lattialla
kerätä ne palapeliksi, Mieti,

kertoa kertomus uudestaan
toisesta näkökulmasta
takaumilla
pitää taukoja
käyttää toistoa
kertoa sama tarina
eri päähenkilöin 

Tarina muuttuu
joku valitsee toisin
joku lähtee

ovi jää raolleen