Älä anna minun nähdä jos sinä vielä seuraat - en halua kääntyä takaisin

Eli.

Liikaa.

Liian kauan.

Eli. Eihän se Black Veil Brides sinne Helsinkiin koskaan päässyt. Sen sijaan vietettiin mukava viikonloppu Porvoossa johon kuului kävelyä, kirpputoreja, hyvää ruokaa, kasvonaamioita, siskon hiusten värjäystä, hyviä elokuvia. Halusin jäätelön. Luin tuoteselostuksia läpi neljästä eri jätskistä ja valitsin jonkun oikein maukkaan. Huomasin, että olin ostanut väärän. Jonkun oikein suklaisen. En ole niin suklaajäätelön ystävä. Ei ollut hauskaa. Vaikka oli se ihan hyvää. En kyllä semmosta ota enää ikinä.

Pääsin takaisin Kuopioon. Siivosin keittiön, tein ruokaa ja laitoin vaatteita kirpputorikasseihin samaan aikaan. Kolme päivää viihdyin Kuopiossa kun pakkasin taas kamani ja lähdin Ouluun. Ouluun kuului ystäviä, jäätelöä, perhettä, auringonpaistetta, boolia, hiuksia, tanssia, taksia ja kusipääportsari. Portsari ei päästänyt kaveria sisään, hänen sukunimensä takia. Vappuna ei kuulemma päästetä ketään sen nimistä sisälle, koska joku sen niminen on siellä joskus perseilly. Se oli sitte sillä selvä ja juomat portsarin niskassa ja Elina niskaperseotteella ulos. No ei ollu. Mutta kyllä se mielessä kävi.

Oulun jälkeen takasin Kuopioon. Äiti ja isä tuli Oulusta tuomaan ja jatkoivat tänään matkaa etelään päin. Kävimme äidin kanssa kiertämässä lampea kävellen, kun aurinko paistoi niin lämpimästi. Nurmi vihertää jo. Narsissit kukkivat ja leskenlehteä pukkaa maasta. Tuli yllätyksenä, tämä kevät. Kävelyn jälkeen katsoimme elokuvan, A walk to remember. Romanttinen komedia tietysti. Se oli ihan hyvä elokuva. The notebook jonka katsoin vähän aikaa sitten taas on aivan ihana romanttinen komedia. Meillä oli eväänä hyvää teetä ja Lidlin Ben&Jerrysin tapaista jäätelöä.

Tänään minä menin töihin. Ensimmäistä päivää. Töissä on samanlaista porukkaa kuin minä; ikäkriisiä ja ikuisia laihduttajia, joille ruoka on elämä ja suuri nautinto. Melkein ne järjesti minulle jo sokkotreffitkin kun toisella näistä työntekijöistä on samanikäinen poika. Toinen kyllä sanoi kun olivat kysyneet että onko mulla kettään ukkoa, että "ja älä otakaan". Päälle 30-vuoden yhteiselossa on tietysti hyviä ja huonoja juttuja nähnyt. Ja nauroi hän päälle.

Sain valita kukkia autosta, että mitä otetaan. Pääsin palvelemaan, pakkaamaan ja käyttämään kassaa. Olisin saanut tehdä kimppuja mistä materiaaleista vain, mutta jätin sen huomiseksi. Hymyilin parhaani mukaan. Naureskelin selän takana asiakkaalle, jolle ei kelvannut oikein mikään. Ei varsinkaan valmis kimppu, mutta täsmälleen samanlainen vain. Ikävä kyllä meillä ei ollut enää samoja kukkia irtoina. Lopulta hän osti jotain.

Ensimmäinen päivä on takana. Seuraavat edessä. Tulin kotiin ja söin lasagnea ja salaattia. Ulkona paistaa aurinko. Olen kahden vaiheilla. Toisaalta en halua mennä lenkille enkä kaupungille. Ehkä haluaisin nyt olla tuolla pihalla jonkun toisen ihmisen kanssa. Kyllä, sitä minä haluaisin. Mutta taidan malttaa mieleni ja jäädä sisälle. Ja yksin. Ehkä siivoan porukoiden jäljet täältä pois. Ehkä katson onko minulla jotain vaatteita, jos päätetäänkin tehdä vappuna jotain. Nyt kuitenkin haluan jotain makeaa. Kirjoitin runon. Siinä teille.

Minä olen sanonut sinulle
liian paljon
Nyt haluan sinun sanovan
että minä riitän

Ojenna kätesi, ole minun

Eilen oli viiminen koulupäivä ennen syksyä. Koulun takia pääs joka aamu sängystä ylös, näki väkisin ihmisiä ja sai ilmasen lämpimän ruuan. Nyt mulla on omaa lomaa tiistaihin asti. Keskiviikkona alkaa työharjottelu. Se tuntuu pelottavalta. Pitäiskö mun osata, millasia ihmisiä siellä on, entä jos mulla on huono päivä, entä jos mä mokaan jotenkin, pitääkö mun osata asiakaspalvelua, joudunko mä tekeen kimppuja. Miten mä viihdyn. Tässä on kyllä yks erittäin hyvä puoli; työt alkaa kymmeneltä, kun koulu alkais neljänä päivänä viikossa kaheksalta.

Kyllä mä sitä ootan. Mutta jännittää vain. Tänä viikonloppuna on kuitenkin ensiksi luvassa vähän savolaista seuraa, lauantaina suuntaan siskolle Porvooseen viettämään tyttöjen iltaa ja maanantaina valloitetaan Helsinki Tiinan ja Black Veil Bridesin kanssa! Tai toivotaan niin.

Sinä herätit minut
sanoin etten tahdo nousta
sinä pidit kiinni tiukemmin
ja aloin hengittää kauttasi
sinuun minä jäin
- vaikka sinä lähdit

Maailma on avoin sun hymyllesi

Jokainen on vapaa
jonka sydän palaa

Sinä rakastit minua kerran
huuleni avasin, sinä ne suljit

 

Sinä olet vain eksynyt
et ole kadottanut sinun elämänhaluasi
sinun janoasi
sinun maailmaasi olla toisen sylissä
intohimoasi kirjoittaa elämää
Et sinä ole menettänyt, sinua itseäsi
vaan jonkun, joka tarvitsee sinua
muttei halua

"Hyvää yötä rakas." luki vanhassa viestissä
minä aloin itkeä

Tuulihousuissa pölysateessa mä keilaan mun unet kumoon

Eilen meinasin laittaa uudet verhot. Sitten sain idean, jospa tekisin kevätsiivouksen! Siivouksessa sain aikaan pölysateen, kun yritin kurkottaa korkeammalle kun minne näin. Selvisipä ainakin se, ettei ne edellisetkään asukkaat ole tuonne ylös kiivenneet, koska sellainen määrä ei kerry 5 kuukaudessa. Jäipä niitä kunnon pölytuppoja seiniin ja tavaroihin kiinni. Katsoimpa sen jälkeen myös peiliin ja olihan niitä hiuksissakin.

Oli kuitenkin sen verran rankka operaatio, pyyhkiä tuo verhotankojen päällinen, että homma loppui hetkeksi siihen. Sain minä vielä sitten matot pihalle ja pihallehan ne matot jäi. Imuroitua tuli siitä ehkä kahden tunnin päästä. Että sentään sen verran. Ja minun rakkaasta Zamioculcaksesta pyyhin kanssa pölyt. Hupsu kaveri, kun oli sen verran pölyä mennyt itseensä keräämään. Nyt sen lehdet kiiltää ja se saa rauhassa kasvattaa uutta pitkää suortuvaansa. Minun kaunis rakkaani.

Kun tuo minun ensimmäinen ajatuksella hommattu viherkasvini - maailman helpoin viherkasvi joskin - on hengissä pysynyt noinkin hyvin, niin olen alkanut miettiä josko rahkeeni riittäisivät pyörittämään kahtakin rakasta. Ehkä saan perheenlisäystä huhtikuun lopulla. Saa nähdä.

Illalla lähdettiin keilaamaan ja syömään. Ei siellä keilaamisessa yhtään täyskaatoa tullut - toista kertaa kun keilaamassa olin - mutta monta niin, että vain yksi jäi. Ekan kierroksen jälkeen olimme parini kanssa johdossa - ja minäkin olin oman osani tasaisesti tehnyt - mutta kun toisella kierroksella yks pari skarppasi reilusti, niin meidän tulokset laski kuin lehmän häntä. Ranne siinä taisi väsyä. Oli hauska nauraa ja hymyillä erilaisille tyyleille. En omaani haluaisi lähemmin edes tutkia.

Keilauksen jälkeen kävelimme keskustaan syömään. Meillä oli pöytävaraus Amarilloon. Ruokaan oli noin tunnin jonotus. Tilasin vuohenjuustosalaatin ja kärvistelimme siinä nälkäämme jutellen niitä näitä. Koulujuttuja ja vähän muitakin. Syönnin jälkeen alkoi tuntua siltä, että ilta jäisi kesken, jos nyt lähtisi kotiin. Päätimme suunnata tiemme läheiseen pubiin, jonne minäkin tällä kertaa pääsisin ongelmitta, kun ikärajahan tuonne on 20v. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että yhdellä jätkällä - tarkemmin sanottuna, sillä ainoalla jätkällä - oli jalassaan tuulihousut.

Minä jäin katsomaan suu auki ja korviani uskomatta. Ihan totta eivät päästä tuonne pubiin, jota melkein räkäläksikin voisi kutsua, tuulihousut jalassa?? Jo on kaupunkimeininki! Eipä me päästy kahteen seuraavaankaan paikkaan. Voisinhan minä tuon ymmärtää, jos kyseessä olisi yökerho tai edes joku vähän hienompi paikka, muttakun opiskelijat rumissa opiskelijahaalareissaan siellä kulkevat, niin mikä vika on mustissa tuulihousuissa? Siinä me sitten nauroimme, koska kaikille se ensimmäinen kerta oli, kun jotakin ei vaatteidensa puolesta päästetä sisään. Uskomattoman paljon me keksittiin myös hyviä housuvitsejä.

Loppuun sitten totean, että jos olet tuulihousuissa, verkkareissa tai collegehousuissa liikenteessä ei kannata kaupungissa, ei ainakaan Kuopiossa, edes ajatella menevänsä yhteenkään baariin saatika pubiin. Lakiahan sinä rikkoisit ja kaikille tulisi paha mieli!

Pubin/baarin sijaan saimmekin kokea sitten Kuopio-ajelun ja käytiin niin rikkaiden alueella, kuin luontorikkkaalla alueella, että hullujen huoneella pyörähtämässä. Sovimme myös, että ensi viikonloppuna lähdemme shoppailemaan meidän luokan jätkällemme farkut, koska tällä ei semmoisia ollenkaan ole! Eivätkä ne housuvitsit siihen loppuneet.

Yöllä minä näin unia, jotka tuntuivat niin todelta. Heräsin yhdestä, piti ajatella, että tapahtuiko se oikeasti. Jonkun aikaa mietittyäni tajusin sen uneksi. Jatkoin unia. Näin saman tapahtuman, joka päättyi eri tavalla. Taas heräsin miettimään todellisuutta. Kesti ehkä vielä edellistä kauemmin. Saatoin nukahtaakin siinä tiedossa, että uni olisi ollut totta. Ja taas näin saman unen, mutta eri muodossa, uni muuttui painajaiseksi. Herättyäni tajusin, ettei se ole totta. Näin sain vissiin mielenrauhan jatkaa seuraaviin uniin, näin unta, että olin ulkomailla. Siinä tapahtui vaikka mitä ja henkilöt ympärilläni muuttuivat yhtenään.

Unista löysin rauhan matkakuumeeseen ja muihinkin kuumeisiin. Oli kyllä levotonta.

Pikkuhiljaa

Noniin, eli tässä tätä minun tukkaa. Kuvat on otettu ennen pääsiäislomaa.

Mulla tekis kauheasti mieli kirjottaa jotain luovaa ja isoa väestöä koskettavaa, mutta oon ihan lukossa. Runotkin vaan seilaa samaa rataa. Ei tunnu onnistuvan. Kirjan minä oikeasti haluaisin kirjottaa, oikein kunnon romaanin. Mutta en minä. En minä saa edes aloitettua. Tai kahta lausetta enempää. Ehkä minä oon liian nuori. Tai minun elämässä ei ole tapahtunu tarpeeksi. Tai minulla ei ole tarpeeksi mielikuvitusta. Tai en ole tarpeeksi kärsivällinen. Tai vahva. Varmaan kaikkia noita.

Päivät mataa eteenpäin ja silti tuntuu että on kauhea kiire jonnekin. Tai että..tosi ristiriitasta. Kaikki tunteet on keskenään vastakohtia. Tuntuu, että niitä on enemmän ku muilla. Tai ehkä mä kuvittelen liikaa.

Tämä oli vain oikeastaan tämmönen postaus, että hengissä ollaan. Maailma jatkaa pyörimistä, kesä tulee vaikka mitä tekis. Aurinko edelleen paistaa ja yöllä tulee pimeää. Sade sataa maahan eikä toisin päin ja painovoima tekee muutkin tepposensa. Eli kutakuinkin maailma on aivan kunnossa ja ennallaan. Ja se on hyvä. Elämä jatkuu.