Kiitos 2015

Heti se auttoi, kun kirjoitti sen ylös. Kirjoitti ylös, että nyt ei ole hyvä. Että nyt on huono olla.

Nyt on hyvä. Näen taas sen kaiken kauniin ympärilläni. Olen onnekas ja onnellinen. Tänään on viimeinen päivä täällä, koulun työpaikassa ja Lahessa. Tästä päivästä tulee kaunis ja lämmin. Huomenna on siskon valmistujaiset. Näen siskoa ja iskää ja siitäkin tulee hyvä päivä. Ylihuomenna lähden Lappiin, kotiin. Siellä on lunta ja pakkasta ja loput perheestä. Siellä on meidän kissa. Siellä menen suoraan töihin kukkakauppaan. Kukkakauppaan, jossa on joulu ja saa näpertää ja jossa tuoksuu hyvältä. Lapissa on myös ystäviä, ystäviä, joita on kauhea ikävä. Tästä tulee hyvä joulu. Koko perheen ympäröimänä.

Ja sitten tulee uudenvuoden juhla, jonka vietän toivottavasti kaikkien parhaimpien ja vanhimpien ystävien kanssa. Ja uusi vuosi. Tänä vuonna on tapahtunut niin paljon. Niin paljon hyvää. Muutin uuteen kaupunkiin, jossa minun oli hyvä olla. Ja on edelleen. Aloitin koulun, joka kiehtoo uutuudellaan - ja vaikka se välillä ärsyttääkin tyhjänpanttiudellaan - luulen että tästä tulee hyvä juttu. Koulusta sain kivoja kavereita, joista on tullut jo lähemmäs ystäviä. Kesällä tapasin ihanan ihmisen, joka tuntui siltä, kuin oltaisiin tunnettu aina. Ennen koulun jatkumista saatoin ensimmäistä kertaa kutsua jotakuta poikaystäväkseni. Ja voin muuten edelleen. Alkutalvesta sain vihdoin myös osa-aikaisen työn kouluni rinnalle. Osa-aikaisen työn, joka on niin hurjan hauskaa, että välillä tuntuu väärältä saada siitä palkkaa.

Vuoteen on mahtunut paljon ihania reissuja, hauskoja hetkiä, naurua ja iloa. Illanistujaisia jotka on unohtunut, ihmisiä joita en koskaan unohda. Hymyjä rakkaiden huulilla, lämpimiä halauksia tervehdyksinä, kauniita iltoja, mieltäavartavia keskusteluja, helliä hyvästejä ennenkuin seuraavan kerran nähdään. Läsnäoloa, tekemättä mitään, koska ei tarvitse, kun toinen on siinä.

Kiitos. Kiitos, sinulle, joka poikkesit polullani tänä vuonna. Opin varmasti jotain. Erityinen kiitos sinulle, joka tulit ja olet siinä edelleen, koska haluat olla. Minäkin haluan, että olet siinä. Ja isoin kiitos sinulle, joka tulit jo kauan sitten, etkä ole lähdössä mihinkään. Olet minulle tosi tärkeä. Älä ikinä lähde.

Ehkä jonakin päivänä, katson peiliin ja sanon: "sinä kelpaat noin".

Joskus on sellainen olo, että törmäyskurssilla ilman ohjausmahdollisuutta. Sellainen olo, että pienikin vastoinkäyminen saa aikaan aallon, tekee patoon pienen reiän, eikä paluuta ole. Silloin ei huvita tehdä oikein mitään, koska kaikki tuntuu niin riskialttiilta. Tuntuu, että jokainen asia mitä ottaa tehdäkseen, päättyy väistämättä huonosti. Ei kuitenkaan voi olla tekemättä mitäänkään. Jos on tekemättä mitään, alkaa ajatella, eikä ajatteleminen ole koskaan sopinut minulle. Silloin mieleen hiipii kaikki ne asiat, joita sinne ei haluta. Jossittelut, pahimmat kauhukuvat, rajattomat epäonnistumisen mahdollisuudet.

Kun otan asian tehdäkseni vain siksi, ettei tarvitse ajatella, se pitää tehdä hyvin. Koska jos ei tee hyvin, epäonnistuu. Alkaa siis suorittaa. Pitää näyttää, että hei mä pärjään. Pitää saada hyväksyntä. Ja siinä pärjätessä kasvaa paine; pitää tehdä vieläkin paremmin, vieläkin hienommin. Eikä mikään enää riitä, josta seuraksena on väistämättä - epäonnistuminen. Turhautuminen. Romahtaminen.

Ja vaikka kaikki on niin hyvin. Oikeasti, tosi hyvin, joinakin päivinä se ajatus ei vain mahdu pääni sisälle. Ei mahdu, vaikka kuinka yritän niitä sinne sulloa. Tai sitten se on niin täynnä kutsumattomia vieraita, ettei ne hyvät ajatukset siellä kauaa viihdy. Tai alkavat itsekin masentua.

Ja sitä vain sanoo itselle että lopeta. Lopeta se itkeminen. Lopeta se murehtiminen. Lopeta se ruikuttaminen ja katso ympärillesi. Katso mitä maailmalla tapahtuu. Katso ketkä täällä kärsii. Katso kuinka paljon maailmalla on pahaa - ja sinulla hyvää. Sanoo että hymyile. Sanoo että naura. Sanoo, että koita nyt hyvä ihminen ryhdistäytyä. Mutta ei se auta.

Olen minä silti nyt, ja aina, kiitollinen. Kiitollinen kaikesta hyvästä ja sitä hyvää on todella paljon. Olen saanut osakseni vaikka mitä. Ja ihmiset polkuni varrella on tehnyt kaikeasta vielä parempaa. Mutta minulla vain on. Polttava hylätyksi tulemisen pelko. Ahdistus epäonnistumisia kohtaan. Kamala ikävä. -- Peitän sen, peitän sen ja näytän kaikille että hei mä pärjään. Koska siitähän tässä oli kyse. Selviytymisestä. Pärjäämisestä. Suorittamisesta.  --

"Peitän sen ja pärjään, niin ne tykkää musta vielä."