Joskus on sellainen olo, että törmäyskurssilla ilman ohjausmahdollisuutta. Sellainen olo, että pienikin vastoinkäyminen saa aikaan aallon, tekee patoon pienen reiän, eikä paluuta ole. Silloin ei huvita tehdä oikein mitään, koska kaikki tuntuu niin riskialttiilta. Tuntuu, että jokainen asia mitä ottaa tehdäkseen, päättyy väistämättä huonosti. Ei kuitenkaan voi olla tekemättä mitäänkään. Jos on tekemättä mitään, alkaa ajatella, eikä ajatteleminen ole koskaan sopinut minulle. Silloin mieleen hiipii kaikki ne asiat, joita sinne ei haluta. Jossittelut, pahimmat kauhukuvat, rajattomat epäonnistumisen mahdollisuudet.
Kun otan asian tehdäkseni vain siksi, ettei tarvitse ajatella, se pitää tehdä hyvin. Koska jos ei tee hyvin, epäonnistuu. Alkaa siis suorittaa. Pitää näyttää, että hei mä pärjään. Pitää saada hyväksyntä. Ja siinä pärjätessä kasvaa paine; pitää tehdä vieläkin paremmin, vieläkin hienommin. Eikä mikään enää riitä, josta seuraksena on väistämättä - epäonnistuminen. Turhautuminen. Romahtaminen.
Ja vaikka kaikki on niin hyvin. Oikeasti, tosi hyvin, joinakin päivinä se ajatus ei vain mahdu pääni sisälle. Ei mahdu, vaikka kuinka yritän niitä sinne sulloa. Tai sitten se on niin täynnä kutsumattomia vieraita, ettei ne hyvät ajatukset siellä kauaa viihdy. Tai alkavat itsekin masentua.
Ja sitä vain sanoo itselle että lopeta. Lopeta se itkeminen. Lopeta se murehtiminen. Lopeta se ruikuttaminen ja katso ympärillesi. Katso mitä maailmalla tapahtuu. Katso ketkä täällä kärsii. Katso kuinka paljon maailmalla on pahaa - ja sinulla hyvää. Sanoo että hymyile. Sanoo että naura. Sanoo, että koita nyt hyvä ihminen ryhdistäytyä. Mutta ei se auta.
Olen minä silti nyt, ja aina, kiitollinen. Kiitollinen kaikesta hyvästä ja sitä hyvää on todella paljon. Olen saanut osakseni vaikka mitä. Ja ihmiset polkuni varrella on tehnyt kaikeasta vielä parempaa. Mutta minulla vain on. Polttava hylätyksi tulemisen pelko. Ahdistus epäonnistumisia kohtaan. Kamala ikävä. -- Peitän sen, peitän sen ja näytän kaikille että hei mä pärjään. Koska siitähän tässä oli kyse. Selviytymisestä. Pärjäämisestä. Suorittamisesta. --
"Peitän sen ja pärjään, niin ne tykkää musta vielä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti