Aivastan onnellisuutta

Mä olen ollut nyt kipeä.

Ääni on matala - välillä korkea.

Nenään tulvivat tuoksut jää pienitehoisiksi.

Kurkkua kuristaa, puristaa, vääntää ja kääntää.

Silmä punoittaa ja märkii, on kipeä.

Voi tätä riemua.

Mutta toisaalta! Löysin tekemistä näin lukuloman ratoksi! Nimittäin ompelimisen. On kaunis näky, kun ompelukoneen neula tekee tasaista jälkeä: viiva, viiva, viiva. Kankaspaloista muodostuu uutta, uusia kokonaisuuksia. Eri väriset kankaat löytävät kumppaninsa samanvärisistä langoista. Värikäs kangaskaappi tyhjenee. Asiat saavat uusia merkityksiä.

En tosiaan ollut aiemmin juuri ommellut, noh, käsityön tunnilla. Hupparin, laukun, yöhousut. Ei mitään mitä kehtaisi pukea, mistä se johtuu? Niin.

Nyt olen innostunut uudestaan. Äidin vanhoista kankaista löytyy varsinaisia lumoajia, uusia yllättäjiä, herttaisen pehmeitä suloisuuksia. Ne inspiroivat, saavat halun luoda uutta. Vaikka olenkin tälläinen heikkohermoinen uusavuton tumpelo. Ehkä voin kehittää itseäni. Ainakin nyt olen pitänyt malttini - tai ehkä se johtuu siitä, etten ole pahemmin vielä epäonnistunut. Tai ehkä en ole tuntenut itseäni niin epäonnistujaksi koska en ole menettänyt malttia. Kuka tietää.

Otan teille kuvia kunhan paranen. Ja löydän kameran.

P.s. Hiukset eivät ole olleet johonkin aikaan enää turkoosit. Otin jo kuviakin mutta eihän niitä kehdannut näyttää. Ehkä laitan vaatepostauksen ohessa kuvan hiuksistakin. Jos uskallan.

P.s.s. Pian takaisin turkoosi! Niin ikävä. Vaatekaapissa odottaa jo kolme purkkia.

P.s.s.s. Niiltä vaatteita ei kannata odottaa suuria. Olen aloittelija suuremmalla A:lla kuin pää.

"mulla on ollu sua ikävä"

Kun tuuli tuudittaa minut uneen
silittää poskea, syleilee hellästi
Minä tunnen sinun kosketuksesi

Sinun katseestasi paistaa ikävä
kuin peilin kautta suoraan
omista itkuisista silmistäni

Ei me tarvita sanoja kertomaan
kuinka paljon toisiamme kaivataan
vaan aika ehkä kultaa muistot
saa ikävöimään entistä enemmän

Ja minä tiedän; ehkei meitä
toisillemme luotukaan
Vaan kun katseemme kohtaa
on kaikki se selvää

Kun tuuli tuudittaa minut uneen
suutelee poskea, silittää olkaa
Minä tunnen sinun rakkautesi

Sinun katseessasi näkyy lämpö
se sama polttava kaipuu
ja me olemme yhtä - ajatuksissa

Hymy, jonka sinä ojennat

Me hymyilemme naamioille ympärillämme. Rakennamme mielikuvia ihmisistä korjaamatta niitä silloinkaan, kun jo tiedämme ne vääriksi. Me jahtaamme todisteita totuuksista. Kaipaamme jotain suurta ja ihmeellistä - joka on koko ajan edessämme. Me pukeudumme naamioihin. Me vääristämme itse totuuden silmiemme alla.

 

O L E T
 

J O K U

 

T O I N E N

M I K S I ?

Sinä et näe

kuinka kauneutesi lepää käsivarsillasi

Laske naamio

ja olet kauniimpi kuin kukaan muu

 

Koska olet ainutlaatuinen♥

jokaiselle pullanmurulle

tammikuu11

Suurin suurin suudelmin
lipuu ohi laiva
Hallan hietikoilla halaus
Sinua vailla


Katsees kohtaa kohtalon
suuri, pimeä, valoton
Salaisuuksia sisään sulkien
sinut mukaan lukien


Vaan hyppää kyytiin iloiten
Hallan hietikoilla
ja rakastu yhä uudelleen
Lumisilla lainehilla  
(ystävälle omistettu)


L Ä M M I N T Ä Y S T Ä V Ä N P Ä I V Ä Ä

Ajatusten tuuli

 
Kun aurinko ei paista, syntyy ajatus
Ajatus kärsimättömyydestä
onnesta, vapaudesta ja viekkaudesta
syntyy ajatus joka ei kuole, vaan tanssii

Tanssii ohi muiden
Tanssii kuin ei ikinä ennen



Olen vapaa. Vapaa koulusta, jos ei oteta huomioon vielä muutamaa päivää. Aurinko paistaa, maailma aukaisee jo silmiään. Haistan kuinka vapaus vangitsee minut. Ja vaatii päätöksiä. Voisin tehdä mitä vaan. Vielä yo-kirjoitukset ja maailma on auki. Kukaan tai mikään ei pidättele minua ja olen vapaa. Voisin muuttaa vaikka ulkomaille, voisin perustaa perheen, voisin jäädä tänne, voisin tehdä elämäni suurimpia virheitä tai onnistua kerralla.

Ja tuuli pudottaa katolta lumihiutaleita. Niin kauniita ja särkyviä ja ne tanssii rinta rinnan. Olen kuin yksi niistä. Jos vain antaisin sydämeni vapautua. Ottaa vastaan tämän kauniin maailman kauniina. Jos vain antaisin itseni vapautua näistä syyllisyyden ja riittämättömyyden kahleista.

Voisin olla vapaa. Ja tarpeeksi. Jos vain olisin omasta mielestäni. Mutta ei, minulle vapaus on taakka. Liian paljon päätöksiä ja päätökset tehdään sydämen mukaan. Ei negatiivisten ja positiivisten summalla. Ei järjellä. Hetken mielijohteesta tai kauan koetusta valinnan vapauden tuskasta. En minä halua ja minusta tuntuu ettei kukaan muukaan. Teen huonoja päätöksiä. Teen vääriä valintoja.

Nyt haluaisin vain: pelata Disney monopolia, istua iltaa ystävän kanssa, nauraa ilman huolen häivää. Syödä oma tekemiä herkkuja. Nauraa taas.

Ja ehkä teen niin. Koska minulla on vapaus valita.

vapauden vankila

Koko päivän kutkutti tehdä jotain luovaa. Värkkäsin ja värkkäsin eikä mistään tullut mitään. Velvollisuuden tuntu painoi hartioita; pitäisi lukea saksaa, tehdä matikkaa, siivota, hakea töitä, miettiä jatko-opiskelupaikkaa, varata kampaaja-aika.

Ajatukset miettivät runoja, mieli teki kirjoittaa novelli, ehkä osallistua kirjoituskilpailuun. Sanoja ei saanut paperille, mutta laulu luisti. Teki mieli laittaa vanhempi laulu nettiin, mutta ajatus tuntui liian pelottavalta. Kommentointia en pelännyt, vaan sitä, ettei kukaan kommentoisi. Koska niin siinä kävisi.

Ja pessimistihän ei pety.

Presidentinvaalien tuloslähetys alkoi. Oma ehdokas ei pärjännyt tarpeeksi hyvin. Aloin kirjottaa blogia. Luultavasti tuhoon tuomittu ajatus jo alkuun. Laiskuus kun on vahvin harrastukseni. Aikaansaamattomuus paras ystäväni. Jotain oli kuitenkin pakko tehdä.

Ulkoasuun en jaksanut keskittyä. Ahdistus alkaa pikku hiljaa kaikota sisältä. Solmu aukeaa, kun saa tehdä edes jotain. Vaikka sitten kirjoittaa tyhjille silmille.

Tämäkin varmasti kuolee pian. Tai luultavasti vain unohtuu. Pitkäjänteisyys puuttuu minusta. Tunnelmat:

joulu11

ENjoy!