Mä olen ollut nyt kipeä.
Ääni on matala - välillä korkea.
Nenään tulvivat tuoksut jää pienitehoisiksi.
Kurkkua kuristaa, puristaa, vääntää ja kääntää.
Silmä punoittaa ja märkii, on kipeä.
Voi tätä riemua.
Mutta toisaalta! Löysin tekemistä näin lukuloman ratoksi! Nimittäin ompelimisen. On kaunis näky, kun ompelukoneen neula tekee tasaista jälkeä: viiva, viiva, viiva. Kankaspaloista muodostuu uutta, uusia kokonaisuuksia. Eri väriset kankaat löytävät kumppaninsa samanvärisistä langoista. Värikäs kangaskaappi tyhjenee. Asiat saavat uusia merkityksiä.
En tosiaan ollut aiemmin juuri ommellut, noh, käsityön tunnilla. Hupparin, laukun, yöhousut. Ei mitään mitä kehtaisi pukea, mistä se johtuu? Niin.
Nyt olen innostunut uudestaan. Äidin vanhoista kankaista löytyy varsinaisia lumoajia, uusia yllättäjiä, herttaisen pehmeitä suloisuuksia. Ne inspiroivat, saavat halun luoda uutta. Vaikka olenkin tälläinen heikkohermoinen uusavuton tumpelo. Ehkä voin kehittää itseäni. Ainakin nyt olen pitänyt malttini - tai ehkä se johtuu siitä, etten ole pahemmin vielä epäonnistunut. Tai ehkä en ole tuntenut itseäni niin epäonnistujaksi koska en ole menettänyt malttia. Kuka tietää.
Otan teille kuvia kunhan paranen. Ja löydän kameran.
P.s. Hiukset eivät ole olleet johonkin aikaan enää turkoosit. Otin jo kuviakin mutta eihän niitä kehdannut näyttää. Ehkä laitan vaatepostauksen ohessa kuvan hiuksistakin. Jos uskallan.
P.s.s. Pian takaisin turkoosi! Niin ikävä. Vaatekaapissa odottaa jo kolme purkkia.
P.s.s.s. Niiltä vaatteita ei kannata odottaa suuria. Olen aloittelija suuremmalla A:lla kuin pää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti