vapauden vankila

Koko päivän kutkutti tehdä jotain luovaa. Värkkäsin ja värkkäsin eikä mistään tullut mitään. Velvollisuuden tuntu painoi hartioita; pitäisi lukea saksaa, tehdä matikkaa, siivota, hakea töitä, miettiä jatko-opiskelupaikkaa, varata kampaaja-aika.

Ajatukset miettivät runoja, mieli teki kirjoittaa novelli, ehkä osallistua kirjoituskilpailuun. Sanoja ei saanut paperille, mutta laulu luisti. Teki mieli laittaa vanhempi laulu nettiin, mutta ajatus tuntui liian pelottavalta. Kommentointia en pelännyt, vaan sitä, ettei kukaan kommentoisi. Koska niin siinä kävisi.

Ja pessimistihän ei pety.

Presidentinvaalien tuloslähetys alkoi. Oma ehdokas ei pärjännyt tarpeeksi hyvin. Aloin kirjottaa blogia. Luultavasti tuhoon tuomittu ajatus jo alkuun. Laiskuus kun on vahvin harrastukseni. Aikaansaamattomuus paras ystäväni. Jotain oli kuitenkin pakko tehdä.

Ulkoasuun en jaksanut keskittyä. Ahdistus alkaa pikku hiljaa kaikota sisältä. Solmu aukeaa, kun saa tehdä edes jotain. Vaikka sitten kirjoittaa tyhjille silmille.

Tämäkin varmasti kuolee pian. Tai luultavasti vain unohtuu. Pitkäjänteisyys puuttuu minusta. Tunnelmat:

joulu11

ENjoy!