liian paljon liian vähän

Kamalaa. En oo kirjottanu pitkään aikaan. Itse asiassa oon vältelly sitä. Liikaa ajatuksia, liian vähän sanoja. En oo kirjottanu mihinkään. En oo oikein jutellu kellekään. Nyt lukulomalla oon vaan ollu. Neljän seinän sisällä vähän liikaakin. Ja sitten on tapahtunut niin paljon. Liikaa? En tiedä. Jokatapauksessa - minusta tulee ylioppilas!

Jännittävää. Ja toisaalta ei. Ehkä koko ajan sisälläni tiesin, että kyllä kirjotukset ihan hyvin menee. Ja sitten käykin varmaan joku überhomma ja en saakaan nyt lakkia...Ei nyt olla pessimistejä. Koska meillä on kaikki hyvin. Minulla ja kolmella sivupersoonallani.

No okei, se yksi on kyllä vähän hukassa. Toinenkin mutta se on hyvällä tapaa hukassa.

Ulkona on melko harmaata. Kohta lähden seuraamaan etelän lämpöä ja jätän blogin taas...Omatunto jo kolkuttaa mutta ehkä saan jotain kuvia. Tai ajatuksia. Tai runoja tänne. Edes jotain.

Aurinko
Aurinko

Kaikki on epäselvää ja sotkuista. Mutta onneksi minun ei tarvitse tietää. Minun ei tarvitse aina onnistua. Minun ei tarvitse olla paras. Minun ei tarvitse osata. Minun ei tarvitse. Koska en osaa. Mutta ei kukaan osaa. Monet osaavat enemmän kuin minä mutta minäkin osaan. Välillä. Jotain. Ehkä.


Tätä olen tehnyt;

Eli hengaillu söpöjen tipujen kanssa!
Ja katsonut Greyn Anatomiaa, nyt vasta oon ihastunu ja suosittelen kaikille =)
+ Marmoroin kynnet ensimmäistä kertaa ja se oli tositosi hauskaa joo!

 

 

 

voi helvetti

Mä en kestä kun mulla ei ole ketään kelle puhua. Mä en kestä kun musta tuntuu tältä. Mä en kestä kun mun pitäis tehdä päätöksiä. Mä olen epätoivon vallassa ja niin yksin. Kurkkua kuristaa köysi. Mä en kestä kun mä mietin meitä. Mä haluan vain huutaa. Mä haluan olla varma. Mä haluan onnistua. Mutta mä ahdistun kuten joka kerta. Mä loukkaan sua niinkuin mulla on tapana. Mä en kestä tätä tunnetta jonka vallassa mä oon. Mä en kestä kun mä mietin sun katsetta. Mä en kestä sua - mä haluan sut ja mä mietin sua liikaa. Mä en uskalla puhua. Mä olen lukossa.

joskus pelkää eniten sitä, mitä eniten haluaa

joskus kun mikään ei riitä, voi vaan hengittää

joskus aaltojen pyyhkiessä rantahiekkaa

– ei ikinä ennen eikä ikinä sen jälkeen –

me mietimme mitä meistä olisi voinut tulla

ja kun me nyt käännämme aikaa taaksepäin

me sinetöimme lupaukset toistemme huulille

mutta annamme sanamme muualle 

tämä epätäydellinen maailma tekee meistä

Virheen

Ja joskus emme voi hengittää ilman toisiamme.

turkooseja purjeveneitä

Kun sinä tiedät olevasi
enemmän

Minä olen vain kuiskaus. Hento olento puun latvassa. Sokeri teen pohjalla. Vain harva huomaa minun ääntelevän varjoni ennen kuin se katoaa. Se muuttuu laihaksi ja kapeaksi. Olemattomaksi väreillen. Tarjoat minulle kahvia. En halua kahvia. Haluan sinut. Ja haistan höyryävän kahvin edessäni. Vaan en sinua.

Minä kamppailen olematonta vastaan. Kyyneleitä, jotka kumpuavat tyhjästä mielestä. Ja yliaaltoilevasta laivasta. Minä pelkään, että jotain tapahtuu. Enkä pääse sängystä ylös, koska ei tapahdu. Olen kaikkien ristiriitojen alku ja juuri. Ja minua paleltaa. Ajatukset paleltavat.

Kylmä maailma saa ajattelemaan muutakin kuin itseään. Ja silti aina palaan minuun. Minä tyhmä ajattelematon pentu. Ja minun pitäisi osata ja uskaltaa. Minun pitäisi olla aikuinen. Mutta minä kamppailen. En halua muutosta. Kaipaan muutosta. Janoan sitä - enkä uskalla. Ajatukset leikkivät kanssani hirsipuuta. Olen häviöllä.

Sanat muodostavat pahoja lauseita. Rakentavat vihollistorneja. Muuraavat ikkunat kiinni, koska en muka kuuntele. Vallihauta edessäni näyttää houkuttelevalta. Aaltojen turvin palaan takaisin todellisuuteen. Houkuttelevalta?! Ei.

Todellisuus vainoaa minua. Pitäisi varoa mitä toivoo. Oikeasti. Sillä mistähän se johtuu, kun on ensin toivonut, ja kun toiveesi on viimein käsilläsi - tulee hillitön ahdistus? Koska kyllä minä edelleen haluan. Mutta olenko muodostanut siitä pääni sisällä liian monimutkaisen yhtälön?
x^4+7b-88888=45x+y tervemenoa - vai tervettä menoa?

tapsan tanssit11

p.s. haluun takas noi hiukset! cfndafvadsbnjnbbnbFFFFFF!

viltin alla, unessa

ei kuiskita vieraisiin pöytiin
ei huudella huomenta uutta
ei tahdota aikaan taipua
vaan rukoillaan aina muuta


nyt ja tässä

vain me


 eikä kukaan muu saa kuulla 

laatikoiden kuningas

Ompeluseuran untuvat

En minä nyt täysin terve ole mutta malttamaton olemaan enää kipeä! Ja löysin kameran. Se kertoi minulle, että nyt otat uusia kuvia blogiisi. Kun et ole kertaakaan vielä tehnyt niin. Kamera oli niin pelottava, että oli pakko totella. Muutakaan ei voinut.

Joten ette sitten minua syytä siitä että näitä kuvia on näin paljon. Ei se ollut minun vikani. Kamera pakotti.

Eli, ensimmäiseksi paita jonka tein. Minusta siitä tuli tosi kiva! Jälki ei ole parasta mutta eihän tässä missään kilpailussa olla. Huh, onneksi. Kivointa on, että se taipuu moneksi!

paita vinossa

 Sitten legginsit, jotka tein. Näkyy niin ylemmissä kuin alemmissakin kuvissa. Nämä oli tosi helppo tehä, mutta itsellä ei ole kuin mustia niin valkeat oli kivaa vaihtelua.

huomatkaa myös söpöt sukat! niissä on sydämiä

Seuraavaksi siirrytään vähän isompaan uhriin taas eli hameeseen. Rakastuin tuohon kankaaseen enkä malta odottaa, että hiukset on taas turkoosit! Voi näyttää tosi kivalta silloin.

pyörii!

tässä taas tuo itsetehty paita

Lopuksi tekemäni kalsarit, jotka muistuttavat paljon ylempiä legginsejä...

Mutta toisaalta ovat myös toimivat kotihousut!! Materiaali on niin kiva, että voisin pitää näitä aina.

Ja lopuksi kun kerran menin lupailemaan, otin vähän hiuksistakin kuvaa. Eli täältä tulee!

Ja koska olen totaalisesti eristäytynyt ulkomaailmasta ja koska hiuksistani löytyy nuppineuloja ja pääni sisältää kankastilkkuja, lähden huomenna vähän iltaa viettelemään tyttöporukalla! Saa nähdä josko jotkut uutukaiset löytävät nyt jo päälleni.