perhosia ja mutruhuulia

Minä hätäinen. Laitoin sähköpostia NVL:n arvostelupalveluun ja uudet runot mukaan, mutta vastaukseksi sain, että kritiikki on kuulemma matkalla. Matkalla sinne väärään osoitteeseen, mutta matkalla jonnekin kumminkin. Jos ei mitään tapahdu muutamaan päivään niin laittavat sitten kopion kritiikistä tulemaan. Jännittävää. Kutkuttavaa.

Ja minä heikkohermoinen, herkkä ja arka kaveri kävin tänään luovuttamassa verta. Ensimmäistä kertaa ikinä, mutta toivottavasti en viimistä. Nyt on hyvä olo, hyvä olla välillä avuksi.

Ja vaikka on hyvä olo, silti on jotenkin turta. Jotenkin vähän sekavan matala fiilis. Niinkun ei saa oikein otetta elämästä. Jotain puuttuu, jotain ei ole tarpeeksi, jotakin pientä tai suurta, onko se edes tärkeää. On. Kyllä se on tärkeää. Onko se inspiraation puute. Onko se ihmisten kaipuu. Onko se itsensätoteuttamisen tarve, joka ei toteudu. Onko se vain vaihe. Onko se vain päivä.

Lupasitko sinä itsellesi sellaista

jota et pysty enää pitämään

et nyt kun tuuli on vaihtanut suuntaa

ja kutittaa sinua korvan takaa

suutelee sinun hiuksiasi

kääntää kasvosi kohti mennyttä

ja sinä näet sen kaiken, mitä kaipaat

kaiken, minkä haluat

kenet haluat ja millaisena

ketä sinä sen jälkeen kaipaat?

Et minua.

Huomenna suuntaan Ouluun. Torstaina on semejen harkat. Tuleekohan siellä katastrofeja. Pelottaa. Tai jännittää. Tai sitten en osaa vielä edes ajatella miltä tuntuu tai että olen menossa tai että ylipäänsä on mitään kisoja tai että olen osallistumassa. Ja en minä tiedä. Outo tunne koko jutusta. En oikeastaan ees tiiä kenen takia oon siinä kisassa. Tuskin itteni.

tunnen sinut yhtä hyvin kuin auringon

josta tiedän, että se nousee

ja laskee

se loistaa, se paistaa, se lämmittää

se sulattaa

ja kaamoksen aikaan pysyy piilossa

ja se rakastaa lapin kesää

kun se haluaa nähdä joka hetken

eikä se yölläkään laske unille

- ja sen minä tiedän auringosta

ja sinut jonka tunnen,

tiedänkö senkään vertaa

Kyllä nämä minun runot taas kertoo enemmän kuin uskaltaisin edes sanoa. Enemmän siitä, mitä mun mielessä on ja miksi se on maassa. Tai miksi niitä asioita tulee mun mieleen; koska oon vähän alakuloinen. Se epävarmuus, se tunne että en ehkä pärjääkään, en ehkä osaakaan, en ehkä tahdokaan, en ehkä...

Kun en minä vaan tiedä. Enää. Mitään.

Sinä unille paina pääsi

sinä kuiskaten halaa minua

kauniita unia suutele

Ja tiedä, kuka on unessasi