Elämää, kun ei ole mitään pelättävää.
Heli Kajo - Jos mä kuolen nuorena
Mulla särki päätä. Kun mä yritin lukea viestiä, mä en tajunnut mistä se kertoi. Kirjaimet meni sekaisin. Tavalliset sanat, jotka olen aina tiennyt. Nyt en tiennyt. En osannut arvata. Miten lausutaan joku kirjain? Ja sanat taipuivat puuroksi. Mulla itketti. Vasemmalta puolelta jomotti päätä.
Otin kaks särkylääkettä ja käperryin sohvalle tyyny pään alla. Meinasin katsoa telkkaria, mutta ei sieltä mitään tullut. Yritin saada unta. Mulla pelotti. Entä jos mä en osais enää lukea? En osais enää kirjoittaa? Mä en tiedä mitä tekisin. En tiedä minne menisin pakoon. Miten saisin itseni kasaan. Kelle jakaisin suurimmat sailaisuudet ja sisällä vellovan ahdistuksen? Kelle kertoisin suurimmat onnen aiheeni ja mielikuvituksen rajattoman riemun?
Hetken mä pelkäsin niin paljon. Mä pyörin. Mikään asento ei tuntunut hyvältä. Päätä särki. Sisimpään koski. Joku teki kuperkeikkaa mun sisällä ja sai pahanolon aikaan. -
Lopulta mä nukahdin. Heräsin viestiin ja onnistuin lukemaan sen unen pöpperöisenäkin. Vielä särki päätä, joten mä jatkoin nukkumista. Tälläkertaa kiitollisena ja helpottuneena. Turvassa. Kotona. Onnellisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti