Kiitos 2015

Heti se auttoi, kun kirjoitti sen ylös. Kirjoitti ylös, että nyt ei ole hyvä. Että nyt on huono olla.

Nyt on hyvä. Näen taas sen kaiken kauniin ympärilläni. Olen onnekas ja onnellinen. Tänään on viimeinen päivä täällä, koulun työpaikassa ja Lahessa. Tästä päivästä tulee kaunis ja lämmin. Huomenna on siskon valmistujaiset. Näen siskoa ja iskää ja siitäkin tulee hyvä päivä. Ylihuomenna lähden Lappiin, kotiin. Siellä on lunta ja pakkasta ja loput perheestä. Siellä on meidän kissa. Siellä menen suoraan töihin kukkakauppaan. Kukkakauppaan, jossa on joulu ja saa näpertää ja jossa tuoksuu hyvältä. Lapissa on myös ystäviä, ystäviä, joita on kauhea ikävä. Tästä tulee hyvä joulu. Koko perheen ympäröimänä.

Ja sitten tulee uudenvuoden juhla, jonka vietän toivottavasti kaikkien parhaimpien ja vanhimpien ystävien kanssa. Ja uusi vuosi. Tänä vuonna on tapahtunut niin paljon. Niin paljon hyvää. Muutin uuteen kaupunkiin, jossa minun oli hyvä olla. Ja on edelleen. Aloitin koulun, joka kiehtoo uutuudellaan - ja vaikka se välillä ärsyttääkin tyhjänpanttiudellaan - luulen että tästä tulee hyvä juttu. Koulusta sain kivoja kavereita, joista on tullut jo lähemmäs ystäviä. Kesällä tapasin ihanan ihmisen, joka tuntui siltä, kuin oltaisiin tunnettu aina. Ennen koulun jatkumista saatoin ensimmäistä kertaa kutsua jotakuta poikaystäväkseni. Ja voin muuten edelleen. Alkutalvesta sain vihdoin myös osa-aikaisen työn kouluni rinnalle. Osa-aikaisen työn, joka on niin hurjan hauskaa, että välillä tuntuu väärältä saada siitä palkkaa.

Vuoteen on mahtunut paljon ihania reissuja, hauskoja hetkiä, naurua ja iloa. Illanistujaisia jotka on unohtunut, ihmisiä joita en koskaan unohda. Hymyjä rakkaiden huulilla, lämpimiä halauksia tervehdyksinä, kauniita iltoja, mieltäavartavia keskusteluja, helliä hyvästejä ennenkuin seuraavan kerran nähdään. Läsnäoloa, tekemättä mitään, koska ei tarvitse, kun toinen on siinä.

Kiitos. Kiitos, sinulle, joka poikkesit polullani tänä vuonna. Opin varmasti jotain. Erityinen kiitos sinulle, joka tulit ja olet siinä edelleen, koska haluat olla. Minäkin haluan, että olet siinä. Ja isoin kiitos sinulle, joka tulit jo kauan sitten, etkä ole lähdössä mihinkään. Olet minulle tosi tärkeä. Älä ikinä lähde.

Ehkä jonakin päivänä, katson peiliin ja sanon: "sinä kelpaat noin".

Joskus on sellainen olo, että törmäyskurssilla ilman ohjausmahdollisuutta. Sellainen olo, että pienikin vastoinkäyminen saa aikaan aallon, tekee patoon pienen reiän, eikä paluuta ole. Silloin ei huvita tehdä oikein mitään, koska kaikki tuntuu niin riskialttiilta. Tuntuu, että jokainen asia mitä ottaa tehdäkseen, päättyy väistämättä huonosti. Ei kuitenkaan voi olla tekemättä mitäänkään. Jos on tekemättä mitään, alkaa ajatella, eikä ajatteleminen ole koskaan sopinut minulle. Silloin mieleen hiipii kaikki ne asiat, joita sinne ei haluta. Jossittelut, pahimmat kauhukuvat, rajattomat epäonnistumisen mahdollisuudet.

Kun otan asian tehdäkseni vain siksi, ettei tarvitse ajatella, se pitää tehdä hyvin. Koska jos ei tee hyvin, epäonnistuu. Alkaa siis suorittaa. Pitää näyttää, että hei mä pärjään. Pitää saada hyväksyntä. Ja siinä pärjätessä kasvaa paine; pitää tehdä vieläkin paremmin, vieläkin hienommin. Eikä mikään enää riitä, josta seuraksena on väistämättä - epäonnistuminen. Turhautuminen. Romahtaminen.

Ja vaikka kaikki on niin hyvin. Oikeasti, tosi hyvin, joinakin päivinä se ajatus ei vain mahdu pääni sisälle. Ei mahdu, vaikka kuinka yritän niitä sinne sulloa. Tai sitten se on niin täynnä kutsumattomia vieraita, ettei ne hyvät ajatukset siellä kauaa viihdy. Tai alkavat itsekin masentua.

Ja sitä vain sanoo itselle että lopeta. Lopeta se itkeminen. Lopeta se murehtiminen. Lopeta se ruikuttaminen ja katso ympärillesi. Katso mitä maailmalla tapahtuu. Katso ketkä täällä kärsii. Katso kuinka paljon maailmalla on pahaa - ja sinulla hyvää. Sanoo että hymyile. Sanoo että naura. Sanoo, että koita nyt hyvä ihminen ryhdistäytyä. Mutta ei se auta.

Olen minä silti nyt, ja aina, kiitollinen. Kiitollinen kaikesta hyvästä ja sitä hyvää on todella paljon. Olen saanut osakseni vaikka mitä. Ja ihmiset polkuni varrella on tehnyt kaikeasta vielä parempaa. Mutta minulla vain on. Polttava hylätyksi tulemisen pelko. Ahdistus epäonnistumisia kohtaan. Kamala ikävä. -- Peitän sen, peitän sen ja näytän kaikille että hei mä pärjään. Koska siitähän tässä oli kyse. Selviytymisestä. Pärjäämisestä. Suorittamisesta.  --

"Peitän sen ja pärjään, niin ne tykkää musta vielä."

Silitä silkkiä

Ikävä kosketusta

joka parantaa haavat,

saa unelmoimaan,

luottamaan hetkeen

elämään siinä kiinni

Sinussa kiinni

Ikävä lämpöä

joka muuttaa ihon silkiksi,

veden viiniksi,

arjen juhlaksi,

toiveet pilviksi

Ja saa uskomaan;

Yksilö on puolikas

ja puolikkaat löytävät toisensa

Toistensa luona on toiveet, 

unelmat ja haaveet

Joku toinen pitää kiinni,

yhtä lujasti

Toiveista ja sinusta

Malja ystäville, perheelle ja rakkaille!

Ota syliin
anna jäädä tähän
katsoa kuinka vuorokausi vaihtuu
ja vuodenaika syksystä syksyyn

Talven saappaissa kuulen naurua
Kevääksi mieli täyttyy valolla
Kesällä kaikki tuntuu kuumemmalta iholla
Syksyä hellempää aikaa ei olekaan

Vähän naurua, paljon hymyä
Hellyyttä ja rakkautta
kynttilän valossa vaihdettuja katseita
Viltin alla lämmin kummallakin

Tunnen kiitollisuutta
niin syvää kiitollisuutta
siitä että olen tässä ja sinä olet
Siitä että saan tuntea näin ja juuri tänään
Siitä etten tiedä mitä huominen tuo
Että saan unelmoida, toivoa ja
rakentaa haavekuvia meidän ympärille

Olen kiitollinen jokaisesta
lämpimästä hymystä
hellästä katseesta
Naurun helähdyksestä

Annat maailmalle värit, sinä siinä

Lusikallinen aurinkoa

Maailma hymyilee tänään. Se hymyilee rakkaan silmissä. Se hymyilee auringossa. Se hymyilee pariskunnan ensimmäisessä yhteisessä asunossa. Maailma hymyilee minulle. Se hymyilee kirjavissa syksyn puissa. Ja tulevissa suunnitelmissa. Se hymyilee uusissa haasteissa. Maailma hymyilee niin kauniisti. Se hymyilee kiitollisuudesta ystävistä. Se hymyilee syvällä sydämessä. Maailma hymyilee suupielet korvissa.

Niin paljon pahaa - niin paljon enemmän hyvää. Sylillinen rakkautta jokaiselle. Televisiossa mainos pakolaisista. Uutisissa niin paljon epäreiluutta, että tekee mieli sulkea silmät. Ja korvat. Sulkea onnellinen mieli maailman pahuudelta. Avata sydän rakkaudelle. Avata se kaikelle kauniille ja hyvälle.Tänään autan maailmaa hymyilemällä. Maailmalla on tarpeeksi haavoja ilman minun naarmujani. Tänään nauran ja olen onnellinen. Tänään olen tyytyväinen itseeni ja kiitollinen kaikesta hyvästä.

Kumpa sinä näkisisit sen, mitä minä näen.

Näkisit, että olet kaunis. Ydintä myöten. Ja puhdas. Sinä osaat auttaa. Etkä välitä siitä mitä muut sanovat. Ja siksi olet rohkea. Ja sinä olet vahva. Niin vahva vaikket sitä itse näe. Olet kokenut paljon, ja silti olet vielä luonani. Kiitos siitä. Kiitos, ettet lähtenyt.

Ja kumpa voisin näyttää sinulle. Että vaikka täällä on paljon pahaa, on maailma kaunis. Sen luonto ja eläimet - mutta ihmisetkin. Niinkuin sinä. Kumpa näkisit sen niinkuin minä näen. Ja kokisit. Herkkiä, kauniita, lämpimiä tunteita.

Toivon, että edes välillä. Joku sanani liikuttaisi sinua. Koskettaisi pintaa syvemmältä. Eniten kaipaan sinun nauruasi. Ja luottoa siihen, että se kumpuaisi sisältä. Että tuntisit sen. Että kokisit onnen. Voi, minä kaipaan sinua. Kaipaan sinua niin. Samalla tiedän. Sinä olet aina luonani. Sydämessäni. Ja. Olkapäällä. Katsomassa että minä pärjään. Sanomassa, että kuuntele sydäntä. Ja ole rohkea. Rohkea auttamaan.

Unelma nauttia aamukahvi kaksin

Minä olen ottanut sinua kädestä,

puristanut,

lujemmin

Pidä minusta kiinni, minut tässä

Älä päästä karkaamaan

vesille,

jotka ovat tuntemattomia

Mielen vesille

Edelleen täytyy sanoa itselle, älä mieti 'entä jos'. Haluan tukevan asennon, tähän hetkeen. Jalat maahan, hymy korviin. Murehtimalla tulevaa varastan onnea tästä hetkestä. Eikä se murehtiminen paljon sitä tulevaakaan auta. Suunnitelmia voi tehdä. Se ei tarkota, että ne toteutuis. Mutta niin pääsee elämässä eteenpäin. Vaikka toisaalta - mikä kiire tässä mihinkään on? Maailma jatkaa samaa rataa vaikka kuinka kiirehtisimme. Loppu tulee kun tulee. Koskaan ei tiedä mitä kerkeää saavuttaa ja tehdä. Joten jos lakkaisi juoksemasta. Kävisi vaikka makoilemaan. Nauttisi kahvin katsomatta kelloa. Näkisi kauniita yksityiskohtia. Toisissa ihmisissä, luonnossa, ja ehkä, ehkä myös itsessäänkin.

Antaisi armoa itselleen - on hyvä, etten ole täydellinen. Eihän kukaan ole. Epätäydellisyys tekee meistä ihmisiä. Pitäisi enemmänkin uskaltaa näyttää omat virheet. Osaisimme olla paremmin keskenämme. Se olisi luontevampaa. Jos ei koko ajan tarvitsisi pitää täydellisyyden huntua ihmisyyden edessä. Rikkoisi rajoja. Nauttisi. Itsestään. Ihan sellaisena kuin on. Ihan niinkuin itse haluaa. Ihan kenen seurassa tahtoo. Ihan missä tahansa. Koko ajan. Jatkuvasti. Tai edes. Tai edes yhden pienen hetken kerrallaan. Olisi aito ja ilman haarniskaa. Sanoisi,että tässä minä olen. Ja jos sinä et halua olla minun kanssani, niin ei se mitään. Minä olen hyvä näin. Ja ehkä joskus, ehkä joku, ottaisikin vastaan. Nauraisi ja sanoisi, että on koko ajan tiennyt ketä rakastaa. Että millainen pohjimmiltaa, ydintä myöten, Sinä olet. Eikä ikinä lähtisi taistelematta. Ja voisit riisua aseesi. Koska et halua lähteä.

Sadepäiviä ja hymyileviä kasvoja

Kesä on jatkunut jo niin pitkään kuumana, että heräsin tänään sadepäivään onnellisena. Lempeän viileä tuulahdus ikkunasta ja harmaat pilvet loihtivat hymyn huulille.

Olen miettinyt tänään paljon tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Olen miettinyt sitä kuinka onnellinen ja onnekas olen. Elämä on jännittävää ja täynnä uusia alkuja. Välillä kaikki sellainen ahdistaa ja pelottaa. Entä jos kaikki ei menekään niinkuin toivoo? Ja varmasti ei menekään, mutta niin sen kuuluukin olla. Tällä hetkellä olen täynnä riemua, intoa ja odotusta. Tämä hetki on kuitenkin se, mitä eniten toivon.

 Minä olen sinun

Anna minun olla sinulle se, uusi ja jännittävä – kirja –

jota ei ole vielä sotkettu sormenjäljillä

Ota mukava asento, nosta minut syliisi

Hiljalleen avaa uudet kannet ja näe herkät haurastuneet sivut

Minä olen niillä sivuilla, avattuna sinulle

haluten päästää sinut sisään, haluten antaa sinulle tilaisuuden

Tilaisuuden kirjoittaa sisäsivuun että minä olen sinun

oppia ymmärtämään, opettaa sinut lukemaan

Minä olen tekstiä täynnä, mutta minussa ei ole värejä

ei, ennen kuin sinä ne minulle annat

Minä olen lukuja täynnä, muttei mikään niistä ole toista kummempi

ei, ennen kuin sinä luot tarinoille merkityksen

Kuvittele minut, minä olen sinun. Elävöitä minut

väreillä, mielikuvilla, musiikilla ja tanssilla

Lähde kanssani seikkailuun, minä otan sinut mukaan

vedän sinut minun maailmaani

Ja milloin kirja onkaan luettu, milloin on aika vaihtaa kirjaa

Olen sinun jälkeesi parempi; minulla on värit ja

uusia tarinoita kerrottavana

Minä olen jättänyt sinuun merkin

ja sinä olet avannut minut.

Eikä sitä voi unohtaa

(20.8.)

Hauraita, herkkiä onnen askelia

Ei tarvita sanoja
Ei tuhlata lauseita
Ei nyt kun kaikki tuntuu kevyeltä

Ei mietitä tulevaa
Ei murehdita historiaa
Ei nyt kun hetki on kauneimmillaan

Sillä kaikki voi olla poissa
minuutin kuluttua voi katseesi lävistää minut inholla
huomenna voi sylisi tuntua kylmältä
vuoden päästä odotan kenties alaovellasi - vain mielessäni
eikä hääpäivänä kukaan muista ostaa kukkia

Se kaikki voi olla poissa

- tai sitten -

Ehkä se kestää
Ehkä sen siivet vahvistuu ja kantaa

Ja ehkä, 
ehkä pilvilinnat rakennetaan 
maahan
- meitä varten

Aarreaitta

Miksi mennä kauppaan kun voi mennä kirpputorille? Miksi mennä kirpputorille kun voi siivota vanhempien kaappeja lapsuudenkotona? Ihanaa löytää sellaista kaunista kotiin, jolla on vielä tunnearvoakin. Okei - löysin myös kaikkia kivoja keittiöasioita, jotka eivät ehkä ole kaunokaisia eivätkä omaa tunnearvoa mutta tulevat tarpeeseen! 

Ja onhan se selvää. Hamstraaminen on periytyvää. So, thanks mom!

Kaksi samanlaista kaunista lasista pannunalustaa, jotka saa seinälle roikkumaan.

Ihana koristeseinälautanen! Walesin kartta.

Kaunokaiset lasinaluset Pariisin maisemista.

Lasinaluset Ibizalta - ei niin kauniit mutta hauskat!

Parmesan-purnukka.

Vanhan sukulaisen kirjoma koristetyynyliina.

Kyllähän siinä vähän aikaakin meni, kun kaappeja läpi kävi. Ja enhän ole ehtinyt kun muutaman kaapin käydä. Tekeminen kuitenkin palkitsee - nyt myös ihan aineellisestikin. Kivoja aarteita saa kotiin vietäväksi Lahteen. Pääsee taas vähän sisustamaan. Hurjan hauskaa. Ja siinä sivussa saivat vanhemmat siistit, uudelleen järjestetyt kaapit kaaoksen sijaan.

Kerro tarina. Kerro se kuvin.

Tuulen lailla laineet juoksee

pitkin soraista tietä solisee

Niin puhtaana virtaa vesi jäiden jälkeen

kertoen tarinaa toisen

No hups.

Niinhä siinä sitten vierähti. Yli neljä kuukautta. Kuin huomaamatta. Katosi vain. Ja kuinka paljon on elämä siinä välissä muuttunut. Kuinka samanlainen se silti on.

Asun Lahdessa. Omassa kultaisessa yksiössä keskellä hulinaa ja vilinää. Mulla on alakerrassa yökerho. Ja pizzeria. Ja lukkoliike. Lahdessa kaikki on lähellä. Keskusta on lähellä, puisto on lähellä, metsikkö on lähellä, koulu on lähellä, Helsinki on lähellä, vesi on lähellä, kauppakeskus on lähellä. Kaikki on lähellä. Ja mä pidän siitä suuresti.

Mulla on täällä hyvä olla. Omassa kultaisessa yksiössäni. Täällä on oma rauha, omat tavarat ja huonekalut. Mä pidän mun vapaudesta tehdä mitä ikinä huvittaakaan, vaikkakin harvoin keksin mitään ihmeellistä.

Nyt mä etsin kesätöitä. Tai lähinnä stressaan sitä kun niitä ei ole. Töiden hankkiminen tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta. Turhauttavalta. Ahdistavalta. Masentavalta. Miksen kelpaa tälläisenä kuin olen? Miksi ne jotka ovat hyviä suurentelemaan asioita saavat todennäköisemmin töitä? Miksen osaa myydä itseäni? Olen liian nöyrä. Liian kiltti. Liian ujo. Liian hiljainen.

No. Mutta jos unohdetaan ne työt hetkeksi niin olen täällä oikeasti onnellinen. (Toivon vaan että saan niitä töitä - tällä käsittämättömällä asenteellani - että voisin jäädä tänne kesäksikin ja saisin syötyäkin jotakin.) Tykkään siitä mitä mun ympärillä on tällä hetkellä.

Tässä tekstissä ei ole taas päätä eikä häntää. Olis niin paljon asiaa mutta sitä on liikaa jotta jaksaisin kirjottaa mistään. Joten en tee niin.

Muotoilen sun sanoista pilviä
pilvistä lego-palikoita
lego-palikoista tee linnaa

P.S. hiuksetkin on kokenut pienensuuren radikaalin muutoksen tässä!

Tämän mä kirjoitin tiistaina inspiroituneena ja flunssassa:

Olen etsinyt sinua taivaalta

kaivannut aurinkoa

Olen kuunnellut pilvien kelluvan

harhailevan ilman suuntaa

Olen kuiskannut toiveeni tähdille

ja metsälle ja tuntureille

Vaan yhtä en lakannut uskomasta;

kanssasi tanssin sateessa

enkä odota aurinkoa

A U R I N K O I S T A E L Ä M Ä Ä