pikkumysteerejä

Noniin. Perjantaina tilille pätkähti vanhan kämpän takuuvuokra ja tänään kun katsoin tiliä niin käytin viikonloppuna noin 150€ - mitä tapahtui? Perjantaina koulun jälkeen kävin Matkuksessa shoppailemassa ja eilen pyörähdin Joulumarkkinat ja Torikujan läpi. Mutta että 150?? Ja kun en minä edes ostanu mitään ihmeellisiä, joululahjat on loppusilauksia vaille paketissa (ei kirjaimellisesti) ja tulevat hiukset söivät myös aika paljon rahaa, sekä olihan meillä eilen pikkujoulut, mutta silti ihan käsittämätöntä.

Enkä edes jaksa laskea. Ennen pikkujouluja myös särjin hajuveden lattialle, olin kävelemässä ulos ilman avaimia, eksyin ja kävelin n. 2 kilometrin ylimääräsen matkan ku alunperin piti vaan kävellä 2,6km ja hukkasin siinä matkalla mun lempipinssin johonkin. Mutta sitten ilta vähän parani.

Tältä minä näytin:

Tämän minä ostin pikkujoulupakettiin (pitäähän sen ehdottomasti olla jotain mahdollisimman turhaa!!):

se sitäpaitsi vaihtaa väriä!!

Näin minä sen paketoin, kun ei ollut lahjapaperia:

 

Porukalla Aliasta pelaamassa, itse en tosin pelannut:

huomatkaa toki myös mun ihana mukini etualalla!

Ja loput kuvat onki sellasia, ettei niitä uskalla julkasta.

Enää neljä päivää koulua ja perjantaina Lappiin! Muutenkin koko viikon pitäisi olla jotain jouluaskartelua ja luvassa on varmaan hyviä ruokia, joten mieli on nosteessa.

Kerro

mitä sinä kaipaat

kenet tahdot

lämmittämään sänkysi

kun minä olen

kaukana

Kaikille ihanaa joulunodotusaikaa ja suuria, suuria unelmia ja voimia taistella.

Lumessa jälkiä vastapainettuja

Ilman sinua,

olisin harmaa tuuli

joka on seisahtanut paikoilleen

jäädäkseen nukkumaan

Liian kauan siitä kun olen kirjoittanut. Olen yrittänyt ja luovuttanut. Luovuttanut kun olen halunnut yrittää. Taistellut kun ei ole ollut toivoakaan. Toivonut vaikken ole jaksanut taistella. Olen ollut taas ristiriita, aidan korkein kohta, vastaväite, solmussa.

Enkä tiedä miten avaisin lukot. Lukon. Monta lukkoa. Suuri lukko.

Kai pieni haparointi ja horjuminen kuuluu asiaan?

Minun pitää sanoa itselleni, että saan minä yrittää. Ja epäonnistuakin saan. Mutta silti se, jolle kerron ei kuuntele. Ei ymmärrä, eikä varsinkaan tottele.

Päivä päivältä mä olen varmempi, että mun runot ei saapunukkaan perille kilpailuun. Mä muistan kun mä syksyllä pidin itteäni kasassa sen avulla. Mä ripustauduin siihen, että mä saan tuloksia. Vaikka sitten vain maksullisia, mutta edes niitä. Ja nyt - musta tuntuu, että osa musta on luovuttanut, katkaissut siipensä, lakannut yrittämästä ja unelmoimasta. Se osa sanoo "Ei susta koskaan tuu mitään, et sä koskaan saa mitään suurempaa aikaan". Se käskee mua luovuttaan, se pessimisti, se käskee mua lopettaan, se käskee mua säästään itteäni.

Enkä mä osaa mitään muuta. En mä osaa kun kirjottaa. En mä osaa puhua ihmisille, en mä osaa luoda musiikkia, en mä harrasta mitään muuta. Mä en ole yhtä kuin runot - mutta ilman niitä, mitä mä olisin?

Harmaa tuuli

Elossa tuulen jälkeen

Hui, niin kauan siitä kun oon viimeksi kirjottanut. Täällä kaikki hyvin, hengissä ollaan. Ihana viikonloppu takana.

Tänään olin niin onnellinen, kun katsoin lämpömittarista ulkolämpötilaksi -19. Oikea talvi-ilma! Sain laittaa päähän mun lämpimämmän hurjan kivan pipon, joka koulussakin sai monta hymyä ja kehua aikaan. Maassa oli lunta ja se narisi kivasti jalkojen alla kouluun tassuttaessani. Ja mikäs muutenkaan sen mukavampaa kuin aloittaa koulupäivä ruokailulla.

Laskeskelin tänään että joululahjoistakin on tullut ostettua jo 6/9 eli ajoissa ollaan! Tänään sain myös yhden ikuisuusprojektin loppuun; joulukortit. Nyt on kaikki nätisti kuorissaan ja merkit kylessä että kunhan vielä muistan ne postiin kiikuttaa niin hyvä minä ja onnittelen itseäni.

Laitoin juuri veden kiehumaan, aijon juoda kaakaota, koska alkoi hurjasti tekemään mieli. Sytyttää kynttilöitä. Lukea kirjaa. Koko päivän oon kuunnellu joululauluja. Joulu tuntuu niin kovin kaukaiselta, vaikka kohtahan se on. 21 päivää.

Tällä viikolla koulua vain enää kaks päivää. Sitten tulee rakas ystävä kylään. Odotan keskiviikkoa jo kovin; huonoa läppää ja parasta seuraa. Vesi on kiehunut. Kaakaota.

Jokainen joka vaatii liikaa

Jos vain olisit katse mun silmissä
merellä vaeltava tuuli sun hiuksissa
kertoisi kuka sä milloinkin oot
etkä sä vaipuisi kenenkään ajatuksiin
et jäisi kiinni vääriin liikkeisiin
Ja sä olisit vapaa niin kauan kuin mä hengittäisin
jonkun toisen ilmaa mun keuhkoihin

tahattomasti huulille kuljit
leikit maailman tuulissa
olit hetken joku aivan toinen
etkä surrut maailman suruja

 

Ei hymyile sulle enää aurinko

näet itsesi toisella puolen - ja veden alla

olet raskaissa muistossa yhä se kevyt

vai kevytkenkäinen kuka arvaa

Sä katoat vielä maailman tuuliin

sielua syö sun ajatukset -

hitaasti laske minut vesille ja päästä irti

Näin on parempi kaikille

Jo tiesin kun lupasit
ettei se todeksi muutu
oli valhe käsilleni liian raskas kantaa
ja hauraana muutinkin suuntaa
Minä pelotta pelkäsin enemmän
valoisassa vaani vaarat - peilit

Jos vain näkisit minut niinkuin itseni näen
ja tietäisit jokaisen ajatuksen
niiden ääriviivat ja väritetyn pinnan
Sinä halveksien katsoisit minua
tehden minusta ventovieraan

Vaan kiitän joka päivä

Viikonloppu takana. Paljon uusia ajatuksia, paljon vanhoja herätettyjä. Itsensä kehittämistä ja kamppailua. Humalaa ja uusia tovereita. Viikonloppuna Kuopio sai joulun - joulun syyskuun maisemalle.

Elämä

Kun vastaat useammin kyllä, kun otat riskejä, kun yrität, voi elämä antaa jotain aivan uutta. Mahdollisuuksia, unohtumattomia hetkiä, kokemuksia, riemuntunnetta. Ja välillä täytyy epäonnistua. Välillä pitää huomata, että on tehnyt väärän valinnan. Aina pitää oppia ja kokeilla.

Jos vain hengittäisit vielä

minä matkustaisin ajassa eteen

ja laittaisin sinut keinumaan keinutuoliin

terassille

ratkomaan ristisanoja

ja kahden tuolin natina

olisi ainut ääni tuolla erämökillä

ja hymy sinun huulillasi

välittyisi myös toisen ryppysille kasvoille

jos vain voisin.....

antaisin sinulle vanhuuden ja nuoruuden päivät

Et sinä tule katumaan vanhana niitä valintoja, jotka teit, vaan niitä, joita et tehnyt. Et tule katumaan niitä asioita, jotka teit, vaan niitä, jotka jätit tekemättä. Et tule katumaan epäonnistumisiasi, vaan huomaat, että kaikesta olet jotain oppinut. Et tule katumaan hetkessä elämistä, vaan sitä, että kiirehdit eteen tai elit liikaa menneessä. Ja sinä tulet muistamaan ne hetket, jotka merkitsivät sinulle kaikkein eniten.

ja joka ilta minä toivon

että annat minulle

aamun

Vielä minä joudun itseäni muistuttamaan, ettei kaikki ole itsestäänselvyyksiä. Ettei terveys, ei rakkaus, ei koti, ei hymy, ei perhe, ei ystävät, ei turva, ei onni, ei rauha, ei vapaus -- ole itsestäänselvyys. Ja on opittava olemaan kiitollisempi, osattava iloita pienistä asioista, annettava asioille aikaa tapahtua. Muistettava että asiat voisivat olla huonomminkin ennemmin kuin muistutettava itseään siitä, että aina voisi tehdä paremmin.

Sinä olet minun

katkeamaton punainen lanka

joka nousee kuin

maanalainen aurinko

tervehtimään yötä aamun koitteessa

Ja sinä olet minun

nouseva laskeva nousuvesi

joka hukuttaa alleen

ajatukset

(6.11.)

Hippusia tuulesta sateen aikaan

Liian paljon, liian vähän.

Väärään aikaan, väärässä paikassa.

Ei me osata elää - eikä lentää.

Sinä olet liian kiinni sinun vanhassa kuviossa.

Etkä uskalla nostaa minua käsivarsillesi.

Ja edelleen minä odotan ovesi takana sormet jäässä.

 

Minä odotan niin kauan, että sinä tiedät.

Ehkä haet minut sisään, ehkä karkaat ikkunasta, ehkä vaihdat lukon.

Mutta sinulla on avain tulla hakemaan minua.

 

Jos sinä haluat minut, halaa vain tuulta.

Sillä tässä minä olen, sinun luonasi.

Ripustumassa viimeiseen toiveeseen mielessäni.

Että jos sinä vain tulisit ja valitsisit minut.

Vaikka tuulisin väärään suuntaan, sinä nojaisit minuun.

Ja minä pysähtyisin.

Runoutta

Tuulet mun sydämen läpi
ja luulet ettei se merkitse mitään
Sä kuvittelet itsesi näkymättömäksi
mutta mun sydän tuntee kaiken
ja se näkee sen aistien kautta


Kun minä sanon 'Tahdon'
sinä sanot 'Jos'
eikä susta ehkä koskaan
tuu valmista
Ensin pitäis parantua haavoista


Ylempänä kaks runoa, joita oon miettiny. Niitä pitäis parantaa, tummennetut on ne kohdat, joista tykkään ja joiden takia laitoin nuo tänne. Luomistyötä. Keskeneräisiä runoja.

Oon vähän vihanen uudelle teknologialle. Mun runot on ympäri viittä eri vihkoa, ympäri koneen kymmentä eri kansiota; yhdessä tiedostossa yksi runo, toisessa kaksikymmentä. En tiedä mitkä on uusia, mitkä vanhoja, mitkä oon laittanu jonneki esille, mitkä on kadonnu. Ärsyttää ja se on turhauttavaa. Jos ois helppo vanha aika mun runot ois yhdessä vihossa kaikki koossa. -- Ja en sais ikinä mitään mun töistä julkisuuteen. Nyt se on helppoa. Vaikkei niille julkisuutta saakaan.

Joten mutkan kautta takaisin lähtöruutuun.

Suuren Runokilpailun antologistit ois pitäny jo valita. Lokakuussa piti ilmottaa niille, kenet valittiin. Eli joko näin ei oo tapahtunu, tai todennäköisemmin; mua ei oo valittu. Oisin halunnu olla mukana kisassa ja ajattelin, että ois voinu olla mahdollisuus, mutta nyt näyttää vähän eriltä. Pikku hiljaa sopeutumaan ajatukseen, mutta toivosta ei luovuta, kun ei ole vielä julkistettu!

Ja onhan mulle joka tapauksessa tulossa arvostelupalvelusta pian laskua ja perään arvosteluja.
En aio lopettaa kirjottamista, mutta varmaan tuo palaute tulee vaikuttamaan muhun aika paljon.

Tämmöstä pohdiskelua tällä kertaa.