Tuulet mun sydämen läpi
ja luulet ettei se merkitse mitään
Sä kuvittelet itsesi näkymättömäksi
mutta mun sydän tuntee kaiken
ja se näkee sen aistien kautta
Kun minä sanon 'Tahdon'
sinä sanot 'Jos'
eikä susta ehkä koskaan
tuu valmista
Ensin pitäis parantua haavoista
Ylempänä kaks runoa, joita oon miettiny. Niitä pitäis parantaa, tummennetut on ne kohdat, joista tykkään ja joiden takia laitoin nuo tänne. Luomistyötä. Keskeneräisiä runoja.
Oon vähän vihanen uudelle teknologialle. Mun runot on ympäri viittä eri vihkoa, ympäri koneen kymmentä eri kansiota; yhdessä tiedostossa yksi runo, toisessa kaksikymmentä. En tiedä mitkä on uusia, mitkä vanhoja, mitkä oon laittanu jonneki esille, mitkä on kadonnu. Ärsyttää ja se on turhauttavaa. Jos ois helppo vanha aika mun runot ois yhdessä vihossa kaikki koossa. -- Ja en sais ikinä mitään mun töistä julkisuuteen. Nyt se on helppoa. Vaikkei niille julkisuutta saakaan.
Joten mutkan kautta takaisin lähtöruutuun.
Suuren Runokilpailun antologistit ois pitäny jo valita. Lokakuussa piti ilmottaa niille, kenet valittiin. Eli joko näin ei oo tapahtunu, tai todennäköisemmin; mua ei oo valittu. Oisin halunnu olla mukana kisassa ja ajattelin, että ois voinu olla mahdollisuus, mutta nyt näyttää vähän eriltä. Pikku hiljaa sopeutumaan ajatukseen, mutta toivosta ei luovuta, kun ei ole vielä julkistettu!
Ja onhan mulle joka tapauksessa tulossa arvostelupalvelusta pian laskua ja perään arvosteluja.
En aio lopettaa kirjottamista, mutta varmaan tuo palaute tulee vaikuttamaan muhun aika paljon.
Tämmöstä pohdiskelua tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti