sunnuntai 16. joulukuuta 2012

pikkumysteerejä

Noniin. Perjantaina tilille pätkähti vanhan kämpän takuuvuokra ja tänään kun katsoin tiliä niin käytin viikonloppuna noin 150€ - mitä tapahtui? Perjantaina koulun jälkeen kävin Matkuksessa shoppailemassa ja eilen pyörähdin Joulumarkkinat ja Torikujan läpi. Mutta että 150?? Ja kun en minä edes ostanu mitään ihmeellisiä, joululahjat on loppusilauksia vaille paketissa (ei kirjaimellisesti) ja tulevat hiukset söivät myös aika paljon rahaa, sekä olihan meillä eilen pikkujoulut, mutta silti ihan käsittämätöntä.

Enkä edes jaksa laskea. Ennen pikkujouluja myös särjin hajuveden lattialle, olin kävelemässä ulos ilman avaimia, eksyin ja kävelin n. 2 kilometrin ylimääräsen matkan ku alunperin piti vaan kävellä 2,6km ja hukkasin siinä matkalla mun lempipinssin johonkin. Mutta sitten ilta vähän parani.

Tältä minä näytin:

Tämän minä ostin pikkujoulupakettiin (pitäähän sen ehdottomasti olla jotain mahdollisimman turhaa!!):
se sitäpaitsi vaihtaa väriä!!
Näin minä sen paketoin, kun ei ollut lahjapaperia:
 
Porukalla Aliasta pelaamassa, itse en tosin pelannut:
huomatkaa toki myös mun ihana mukini etualalla!

Ja loput kuvat onki sellasia, ettei niitä uskalla julkasta.

Enää neljä päivää koulua ja perjantaina Lappiin! Muutenkin koko viikon pitäisi olla jotain jouluaskartelua ja luvassa on varmaan hyviä ruokia, joten mieli on nosteessa.

Kerro
mitä sinä kaipaat
kenet tahdot
lämmittämään sänkysi
kun minä olen
kaukana


Kaikille ihanaa joulunodotusaikaa ja suuria, suuria unelmia ja voimia taistella.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Lumessa jälkiä vastapainettuja


Ilman sinua,
olisin harmaa tuuli
joka on seisahtanut paikoilleen
jäädäkseen nukkumaan

Liian kauan siitä kun olen kirjoittanut. Olen yrittänyt ja luovuttanut. Luovuttanut kun olen halunnut yrittää. Taistellut kun ei ole ollut toivoakaan. Toivonut vaikken ole jaksanut taistella. Olen ollut taas ristiriita, aidan korkein kohta, vastaväite, solmussa.

Enkä tiedä miten avaisin lukot. Lukon. Monta lukkoa. Suuri lukko.

Kai pieni haparointi ja horjuminen kuuluu asiaan?

Minun pitää sanoa itselleni, että saan minä yrittää. Ja epäonnistuakin saan. Mutta silti se, jolle kerron ei kuuntele. Ei ymmärrä, eikä varsinkaan tottele.

Päivä päivältä mä olen varmempi, että mun runot ei saapunukkaan perille kilpailuun. Mä muistan kun mä syksyllä pidin itteäni kasassa sen avulla. Mä ripustauduin siihen, että mä saan tuloksia. Vaikka sitten vain maksullisia, mutta edes niitä. Ja nyt - musta tuntuu, että osa musta on luovuttanut, katkaissut siipensä, lakannut yrittämästä ja unelmoimasta. Se osa sanoo "Ei susta koskaan tuu mitään, et sä koskaan saa mitään suurempaa aikaan". Se käskee mua luovuttaan, se pessimisti, se käskee mua lopettaan, se käskee mua säästään itteäni.

Enkä mä osaa mitään muuta. En mä osaa kun kirjottaa. En mä osaa puhua ihmisille, en mä osaa luoda musiikkia, en mä harrasta mitään muuta. Mä en ole yhtä kuin runot - mutta ilman niitä, mitä mä olisin?



Harmaa tuuli

maanantai 3. joulukuuta 2012

Elossa tuulen jälkeen

Hui, niin kauan siitä kun oon viimeksi kirjottanut. Täällä kaikki hyvin, hengissä ollaan. Ihana viikonloppu takana.


Tänään olin niin onnellinen, kun katsoin lämpömittarista ulkolämpötilaksi -19. Oikea talvi-ilma! Sain laittaa päähän mun lämpimämmän hurjan kivan pipon, joka koulussakin sai monta hymyä ja kehua aikaan. Maassa oli lunta ja se narisi kivasti jalkojen alla kouluun tassuttaessani. Ja mikäs muutenkaan sen mukavampaa kuin aloittaa koulupäivä ruokailulla.


Laskeskelin tänään että joululahjoistakin on tullut ostettua jo 6/9 eli ajoissa ollaan! Tänään sain myös yhden ikuisuusprojektin loppuun; joulukortit. Nyt on kaikki nätisti kuorissaan ja merkit kylessä että kunhan vielä muistan ne postiin kiikuttaa niin hyvä minä ja onnittelen itseäni.


Laitoin juuri veden kiehumaan, aijon juoda kaakaota, koska alkoi hurjasti tekemään mieli. Sytyttää kynttilöitä. Lukea kirjaa. Koko päivän oon kuunnellu joululauluja. Joulu tuntuu niin kovin kaukaiselta, vaikka kohtahan se on. 21 päivää.


Tällä viikolla koulua vain enää kaks päivää. Sitten tulee rakas ystävä kylään. Odotan keskiviikkoa jo kovin; huonoa läppää ja parasta seuraa. Vesi on kiehunut. Kaakaota.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Jokainen joka vaatii liikaa

Jos vain olisit katse mun silmissä
merellä vaeltava tuuli sun hiuksissa
kertoisi kuka sä milloinkin oot
etkä sä vaipuisi kenenkään ajatuksiin
et jäisi kiinni vääriin liikkeisiin
Ja sä olisit vapaa niin kauan kuin mä hengittäisin
jonkun toisen ilmaa mun keuhkoihin


tahattomasti huulille kuljit
leikit maailman tuulissa
olit hetken joku aivan toinen
etkä surrut maailman suruja


Ei hymyile sulle enää aurinko
näet itsesi toisella puolen - ja veden alla
olet raskaissa muistossa yhä se kevyt
vai kevytkenkäinen kuka arvaa
Sä katoat vielä maailman tuuliin
sielua syö sun ajatukset -
hitaasti laske minut vesille ja päästä irti
Näin on parempi kaikille


Jo tiesin kun lupasit
ettei se todeksi muutu
oli valhe käsilleni liian raskas kantaa
ja hauraana muutinkin suuntaa
Minä pelotta pelkäsin enemmän
valoisassa vaani vaarat - peilit


Jos vain näkisit minut niinkuin itseni näen
ja tietäisit jokaisen ajatuksen
niiden ääriviivat ja väritetyn pinnan
Sinä halveksien katsoisit minua
tehden minusta ventovieraan

Vaan kiitän joka päivä


Viikonloppu takana. Paljon uusia ajatuksia, paljon vanhoja herätettyjä. Itsensä kehittämistä ja kamppailua. Humalaa ja uusia tovereita. Viikonloppuna Kuopio sai joulun - joulun syyskuun maisemalle.


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Elämä

Kun vastaat useammin kyllä, kun otat riskejä, kun yrität, voi elämä antaa jotain aivan uutta. Mahdollisuuksia, unohtumattomia hetkiä, kokemuksia, riemuntunnetta. Ja välillä täytyy epäonnistua. Välillä pitää huomata, että on tehnyt väärän valinnan. Aina pitää oppia ja kokeilla.

Jos vain hengittäisit vielä
minä matkustaisin ajassa eteen
ja laittaisin sinut keinumaan keinutuoliin
terassille
ratkomaan ristisanoja
ja kahden tuolin natina
olisi ainut ääni tuolla erämökillä
ja hymy sinun huulillasi
välittyisi myös toisen ryppysille kasvoille
jos vain voisin.....
antaisin sinulle vanhuuden ja nuoruuden päivät

Et sinä tule katumaan vanhana niitä valintoja, jotka teit, vaan niitä, joita et tehnyt. Et tule katumaan niitä asioita, jotka teit, vaan niitä, jotka jätit tekemättä. Et tule katumaan epäonnistumisiasi, vaan huomaat, että kaikesta olet jotain oppinut. Et tule katumaan hetkessä elämistä, vaan sitä, että kiirehdit eteen tai elit liikaa menneessä. Ja sinä tulet muistamaan ne hetket, jotka merkitsivät sinulle kaikkein eniten.

ja joka ilta minä toivon
että annat minulle
aamun

Vielä minä joudun itseäni muistuttamaan, ettei kaikki ole itsestäänselvyyksiä. Ettei terveys, ei rakkaus, ei koti, ei hymy, ei perhe, ei ystävät, ei turva, ei onni, ei rauha, ei vapaus -- ole itsestäänselvyys. Ja on opittava olemaan kiitollisempi, osattava iloita pienistä asioista, annettava asioille aikaa tapahtua. Muistettava että asiat voisivat olla huonomminkin ennemmin kuin muistutettava itseään siitä, että aina voisi tehdä paremmin.

Sinä olet minun
katkeamaton punainen lanka
joka nousee kuin
maanalainen aurinko
tervehtimään yötä aamun koitteessa
Ja sinä olet minun
nouseva laskeva nousuvesi
joka hukuttaa alleen
ajatukset
(6.11.)

torstai 15. marraskuuta 2012

Hippusia tuulesta sateen aikaan

Liian paljon, liian vähän.

Väärään aikaan, väärässä paikassa.

Ei me osata elää - eikä lentää.


Sinä olet liian kiinni sinun vanhassa kuviossa.

Etkä uskalla nostaa minua käsivarsillesi.

Ja edelleen minä odotan ovesi takana sormet jäässä.



Minä odotan niin kauan, että sinä tiedät.

Ehkä haet minut sisään, ehkä karkaat ikkunasta, ehkä vaihdat lukon.

Mutta sinulla on avain tulla hakemaan minua.

 

Jos sinä haluat minut, halaa vain tuulta.

Sillä tässä minä olen, sinun luonasi.

Ripustumassa viimeiseen toiveeseen mielessäni.


Että jos sinä vain tulisit ja valitsisit minut.

Vaikka tuulisin väärään suuntaan, sinä nojaisit minuun.

Ja minä pysähtyisin.


maanantai 12. marraskuuta 2012

Runoutta

Tuulet mun sydämen läpi
ja luulet ettei se merkitse mitään
Sä kuvittelet itsesi näkymättömäksi
mutta mun sydän tuntee kaiken
ja se näkee sen aistien kautta


Kun minä sanon 'Tahdon'
sinä sanot 'Jos'
eikä susta ehkä koskaan
tuu valmista
Ensin pitäis parantua haavoista


Ylempänä kaks runoa, joita oon miettiny. Niitä pitäis parantaa, tummennetut on ne kohdat, joista tykkään ja joiden takia laitoin nuo tänne. Luomistyötä. Keskeneräisiä runoja.

Oon vähän vihanen uudelle teknologialle. Mun runot on ympäri viittä eri vihkoa, ympäri koneen kymmentä eri kansiota; yhdessä tiedostossa yksi runo, toisessa kaksikymmentä. En tiedä mitkä on uusia, mitkä vanhoja, mitkä oon laittanu jonneki esille, mitkä on kadonnu. Ärsyttää ja se on turhauttavaa. Jos ois helppo vanha aika mun runot ois yhdessä vihossa kaikki koossa. -- Ja en sais ikinä mitään mun töistä julkisuuteen. Nyt se on helppoa. Vaikkei niille julkisuutta saakaan.

Joten mutkan kautta takaisin lähtöruutuun.

Suuren Runokilpailun antologistit ois pitäny jo valita. Lokakuussa piti ilmottaa niille, kenet valittiin. Eli joko näin ei oo tapahtunu, tai todennäköisemmin; mua ei oo valittu. Oisin halunnu olla mukana kisassa ja ajattelin, että ois voinu olla mahdollisuus, mutta nyt näyttää vähän eriltä. Pikku hiljaa sopeutumaan ajatukseen, mutta toivosta ei luovuta, kun ei ole vielä julkistettu!

Ja onhan mulle joka tapauksessa tulossa arvostelupalvelusta pian laskua ja perään arvosteluja.
En aio lopettaa kirjottamista, mutta varmaan tuo palaute tulee vaikuttamaan muhun aika paljon.

Tämmöstä pohdiskelua tällä kertaa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Suuria tunteita, pieniä sanoja

Eli perjantaihan lähti käyntiin sillä, että lähdin siivoamaan vanhaa kämppää. Päätin kävellä, koska ilma oli kaunis. Paisto aurinko ja lunta oli maassa. Mielessä oli paljon asioita, joten raitis ulkoilma tuntui muutenkin hyvältä vaihtoehdolta. Sisällä mua odotti järkytys ja sain oppia kantapään kautta, että muuttosiivous kannattaa tehdä heti muuton jälkeen. Viikossa olivat tytöt saaneet keittiön siihen kuntoon, että välistä tuntu kuin oisin ollu Sillä siisti ohjelmassa tai jossain vastaavassa. Kaikkea en edes alkanut siivoamaan, koska sotku oli vain jotain niin ällöttävää. Kotiin kävellessä mieli oli kevyt. Kävin samaa matkaa palauttamassa avaimet ja kotona tein elämäni ensimmäisen sosekeiton ja vieläpä parsakaalista!





Lauantaina sain aamiaisen sänkyyn. Tai siis - hain aamiaisen sänkyyn ja aloitin päiväni elokuvalla. Myöhemmin päivällä siivosin vähän kämppää ja katsoin toisen elokuvan syödessäni. Taivas oli jossain välissä tosi siistin värinen, vaikken siitä oikein kuvaa saanutkaan. Illalla ystävä soitti, että on lähdössä illanviettoon - ja siellähän kaikki muutkin Ivalon toverit oli juomassa - kun olin tekemässä joulukortteja. Siitä tuli semmoinen olo, että missähän mun elämä on. Olis kiva saada kavereita täältäkin, mutten oikein tiedä mistä niitä saisin. Laitoin kortit syrjään, lämmitin saunan ja käänsin yksinolon positiiviseksi asiaksi. Söin hyvän iltapalan ja menin nukkumaan miettien mukavia asioita.



Tänään, sunnuntaina, soitin tietenkin ensimmäiseksi isälle. Laitoin vasta perjantaina kortin postiin, joten ehtii korkeintaan maanantaiksi tälle. Pää oli jumissa, samoin selkälihakset. Tuntui, ettei päivä lähde ollenkaan käyntiin. Laitoin kynttilöitä palamaan, vaikka ulkona oli valosaa ja katsoin Frendejä kun niitä tuli telkkarista. Onpas ollut rento viikonloppu. Halusin tehdä jotain, joten aloin leipoa. Koska kaupat ei tietenkään isänpäivänä oo auki, reseptiä piti soveltaa. Oon jo hetken halunnu tehä jotain suklaasta ja muffinsit on nopeita, joten sain aikaseksi mutamuffineita. Eipä tullut kauniita ja lusikallahan noi pitää syödä, mutta eiköhän ne katoa :)  Sisältä ihanan sulaa suklaata nam.




Tänään pitäis vielä siivota keittiö, onneksi mun kiva tiskikone varmaankin auttaa mua, lukea kahteen tenttiin ja muuta en keksikään, mutta kaikkea muuta kuin noita varmasti teen! Ehkä alotan päivän ruualla ja teen itselle tonnikalatoasteja koska nyt alkoi tekemään mieli.

Hyvää isänpäivää ja rentoa sunnuntaita!

torstai 8. marraskuuta 2012

Mulla alko viikonloppu

Ollut koko päivän ulkona, niin nythän saa sitten olla koko viikonlopun sisällä? Right?

Ehkä ei. Mutta tämän päivän saa. Nyt ei mietitä mitä pitää tehdä, eikä tehdä mitään. Hyvää ruokaa ja elokuvia. Siitä koostuu tämä päivä.

savuporotahna, ruis- ja paahtoleipäpaloja, sirkusaakkosia, sour cream & onion sipsejä ja lidlin vichyä


Näitten hömppien lisäksi on vaihtoehdoissa Dark Shadows, The Princess Bride ja Labyrinth. En tiedä vielä mitä katson. Kävin myös ostamassa joulukorttitarvikkeita ja isälle meinasin tehdä kans kortin. Saa nähdä mitä saan aikaseksi. Hyvin mahollista, että katon vaan elokuvia. Mutta saan minä.

En tahdo enää luvata
että aurinko nousee huomennakin
koska minulla ei ole voimia
muuttaa sinun maailmaasi

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Taas on nälkä

Nimittäin seuran nälkä.

Mä nuuskin pientä pakkasilmaa. Ei täällä ole pakkasta. Lumi narisee vihdoin mun jalkojen alla. Hymyilen männylle, joka kantaa jo pientä lumipeitettä. Se on kauniimpi, kuin sen vieressä oleva kalju vaahtera. On männyn aika loistaa, olla se upea puu, joka se aina on sisimmässään ollut.


Puhun ystävän kanssa puhelimessa. Askeleet taittuu hitaammiksi. Täällä on niin kaunista. Kuulen puhetta takaapäin. Joukko iloisia nuoria ohittaa mut rupatellen ja nauraen. Mä katson niitä vino hymy huulilla ja haluaisin olla joku niistä. Kuka tahansa.

Tai en. Omia ystäviä mä kaipaan. Mä kaipaan sitä porukkaa, jossa mun oli niin hyvä olla. Meitä. Ja sitä miten me tehtiin meidän oma maailma. Sitä yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä, sitä mä kaipaan.

Ja mä kaipaan ystävää, jonka kanssa olla kahdestaan. Jonka kanssa valvoa koko yö ja nauraa jutuille, joita kukaan muu ei ymmärrä. Jonka ajatukset kuulee oikein, vaikka tämä sanoo ne väärin. Joka ymmärtää jo puolikkaasta sanasta. Ystävää, joka hymyilyttää, kun yöllä herää, ja näkee tämän kasvot.





Tekee mieli punaviiniä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

sydän on kotona

Olet hiipunut
taistellut hullunlailla
ja väistänyt tieltä
Olet väsynyt;
nähnyt jo kaiken kauneimman
kokenut kaiken rummimman
Mutta anna minun näyttää
ettei kaiken tarvitse
olla mustavalkoista


En ole kerennyt kirjoittaa. Tai olen, paljonkin, mutta en tänne. Koska ei ole ollut nettiä. Nyt istun uuden kodin lattialla ja hymyilen. Mulla oli hyvä viikonloppu. Vanhemmat ja veli oli täällä. Tuntu hyvältä, kun ei ollut yksin. Ja tuntuu edelleen. Värjäsin hiukset välissä. Nää kuvat on toukokuulta, mutta toimii tähän päiväänkin. Mikähän silloin hymyilytti.


Olen kuullut liikaa vauhdista
teeskennellyt etten välitä
Lupauksia korviemme välissä
en enää jaksa ymmärtää
niitä, jotka eivät välitä


Hengitä minulle kahleet
jotten enää pääsisi kaatumaan
Hengitä minulle siteet
jotten enää pääsisi pois


Mutta miksi et ymmärrä
tuulta, joka laulaa samalla kielellä
Miksi et näe
vettä joka aaltoilee ylitsesi joka ikinen aamu
Olet liian heikko
kuulemaan haavasi
ja näkemään mahdollisuuden 

Mutta ethän sinä ole heikko

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

pelkkä tyhjä katse silmissä

kuvittele hetki
ettet saisi päättää omasta elämästäsi
joku toinen ohjailisi sinua
vetelisi naruista
päättäisi suunnan
ja sinä seuraisit tapahtumia
voimatta puhua, voimatta kääntyä tai
määrätä tahtia
sätkynukke
koira vai
rakastunut


kuvittele hetki
että kurkussasi olisi huuto
mutta sinulla
- ei olisi ääntä


tai että sinulla ei olisi enää kykyä
tehdä sitä mitä eniten rakastat
etkä pystyisi parantamaan itseäsi
mielipuoli


mutta entä jos menettäisitkin
kaikki rakkaat
tai edes -
rakkaiden hymyt



olisit vain jäätynyt paikallesi, lakannut itkemästä, lakannut toivomasta, lakannut elämästä.



Kuvat lauantai-illan halloween-baareilusta kun ystävä oli kylässä. Tänään uuden kämpän avaimet taskussa, huomenna muutto. Saa nähdä millon kerkeän kirjottaa tai innostunko tekemään uudesta kämpästä jonkun postauksen. Nyt kaikille hyvää H A L L O W E E N I Ä!

maanantai 29. lokakuuta 2012

tarinoita heräämisestä

Uinuisinko yhä
jos et olisi herättänyt minua
tähän nousevaan aamuun
ja laskevaan aurinkoon?


Tuuli kerro hänelle
kuinka paljon häntä
kaipaan
haluan
Tuuli kuiski hänet
hereille
Lempeästi suutele poskea
herätä hänet aamuun
ilman minua
kuin jokainen aamu
yksinäiselle
(elokuu)


Sinä herätit minut elämään
ja kerroit kuinka kaunis maailma on
nyt vuoksesi kasvan
ja näen paljon enemmän
(elokuu)


tuudita minut
sinun uneesi
jossa joku toinen
oli ennen minua
laula enää kerran

torstai 25. lokakuuta 2012

Laulu onnellisuudesta

Tuuli tanssii 
vartalollani
Laulaa korvaani
Olen sinun

 
Minä
olen

onnellinen:)

Minä muutan hienoon uuteen yksiöön. Minulla on maailman ihanimmat ystävät. Minulla on maailman paras perhe. Minä selvitän välejä kavereiden kanssa. Minä kehityn. Minä uskallan koko ajan enemmän. Ajattelen koko ajan positiivisemmin. Minä hymyilen enemmän ja aidommin. Minusta tuntuu hyvältä.

Minä pääsen pois solusta. Pääsen eroon pahoista ajatuksista. En ole yksin, vaikka välillä tunnenkin pientä yksinäisyyttä ja suurta ikävää. Minä nauran enemmän kuin itken. Pienet asiat saa minut hyvälle tuulelle; äitin tekemä mustikkahillo puuron päällä, hymynaama keskustelussa kaverilta, sälekaihtimet ikkunassa, koska ne tuo mieleen uuden asunnon.

Ja kyllähän mulla välillä masentaa. Aina ei jaksa hymyillä, aina ei jaksais nousta ylös. Aina pitää vähän valittaa.

Mutta silti nyt - mä olen onnellinen. Siihen on parikin syytä. Ja se yksi kaikkein tärkein.


Päättele ite, minä en osaa.


Olen kuullut tarinan
joka taipuu tuulen väreissä
joka hiipii aina edellisen nurkan takana
joka laulaa uusia lauluja

perjantai 19. lokakuuta 2012

Hymyssä jokainen on naamioitu

Oletko sinä
jäätynyt huulilleni nauruksi
Silmiini lumihiutaleiksi
Katseeseeni onneksi




 
Ja silloin soi kello
on aika lähteä jättämättä hyvästejä
aika hyvästellä yrittämättä lähteä
on aika toimia toimimatta
olla onneton onnellisena
tyytyä yksinkertaiseen totuuteen
joka on enemmän vale kuin totta
ja silti sama lause osana kaikkea
nukut vaikka olet hereillä
hereillä heräät uneen
tahdot takaisin siihen samaan paikkaan
jossa aika oli aikaa
ja onni jotain onnea suurempaa