asiat joita sanoit, juuttuneet mieleeni

Kun mä näen sut - sä olet kauniimpi kuin ennen. Kun mä näen sut, mun huulet kääntyy hymyyn. Ja kun mä puhun sulle, mä en vain pysty keskittymään mihinkään. Ja sun silmät. Sun silmät. Ne ei olis vaan maininta henkilön ulkonäössä, vaan omis kirjasta koko luvun.

Mä en pysty lukemaan kirjaa, jota oon lukemassa, koska mun pitäis lukea pääsykokeisiin. Joten en lue mihinkään. Joten mikä idea tässä on?? Mä en voi olla kysymättä sitä joka ilta kun päivä on mennyt tekemättä mitään. Ja ne vielä sanoo, että virheistä oppii. Mä en olis niin varma.

nurkan takana

Hän

vailla kadonnutta sielua

kamppailee

 Mä olen lähdössä Dubliniin. Mä en osaa pakata. Mä toivon että ottaisin siellä kuvia. Mä olen aika toivoton tapaus, joten saatan tulla tyhjän kameran kanssa takasin. Viime ulkomaanmatkalla - Englannissa - mä hajotin mun kameran. Yes.

Ystäväni Varja otti kaikki tämän postauksen kuvat ja siitä laatuero. Jaa......sittenhän se meni tietenkin taas tähän:

 

...Eikä siitä sen enempää. Mutta kattokaa vielä kuinka pitkät nää jo on! Voi juku ne kasvaakasvaakasvaa KASVAKAAA

Onni palapelissä

Aaltoileva hymy hiipii huulille
ujo aurinko kurkistaa lehväspuiden takaa
onni on vain pienistä sirpaleista koottu palapeli
Jotain niin suurta
(10.3.)

Teen kaikkea vältellen pääsykoekirjoja. Vältellen vastuuta. Vältellen tulevaisuutta. Elän vaan kirppispöydälle. Uskokaa tai älkää: mun päivän kohokohta on käydä siivoamassa mun pöytä. On niin kivaa huomata kuinka tavaroita katoilee. Iltaisin miettiä paljonko rahaa voisi olla jo tallessa. Päivisin miettiä, mitä vielä sinne veisi. Ja kun se aika päivästä koittaa, että menen katsomaan pöydän, se useimmiten saa minut niin hyvälle tuulelle.

Turhaa tavaraa on poissa. Muutettu rahaksi. HipHipHei.

Vanhoja valokuvia
väritettyinä
Tarina toistuu
sielu vapautuu
(27.3.)

Tänään kuulin kun porukat puhu, että mun pitäis hakea töitä. Niinhän mun pitäiski. Ja haluaisin tehdä töitä. Jos se hakeminen ei olis niin pirun hankalaa. Jos mä vain uskaltaisin..

virhe marginaalissa
toistuvia vääriä sanavalintoja
ja niiden takana totuus
jota kukaan ei kuule
(29.3.)

Ja voisinhan mä lukea niitä kirjojakin. Jos tajuaisin niistä mitään. Jos ymmärtäisin edes vähän mistä tässä maailmassa on kyse. Mutta ei. Kaikki on tehty liian abstraktiksi. Ja toisaalta - aivan liian konkreettiseksi. En ymmärrä miksi minun täytyy runouden sijaan lukea suomen kieltä. Tai kirjallisuutta. Tai journalismia. Kun haluaisin vain kirjoittaa. Oppia. Kehittää inspiraatiota. Tehdä virheitä ja onnistua.

Sen sijaan opiskelen. Kirjallisuutta. Kirjallisuuden pääsykokeisiin. En ymmärrä sanakaan enää.

Sivusta katsot
kuin rietas
yhdestä hetkestä hullu
Toisesta vapaa
kolmas lyönti kestää ikuisuuden
e l ä m ä
(1.4.)

Olen hullu mielikuvista. Sekomassa haaveista. Olen tulevaisuuden mielipuoli.

Anna aamuja, iltoja
päiviä ja öitä
Anna viikkoja, kuukausia
huomisia ja eilisiä
Anna tunteja, sekunteja
minuutteja ja vuosia


Anna aikaa rakastaa
(23.4.)

Olen kirjoittanut paljon. Olen antaunut tekstin valtaan. Olen toivonut mielipiteitä. Ja edelleen olen pöytälaatikkorunoilija. Vaikka kirjoitin kirjan. Haluaisin kirjoittaa toisen. Haluaisin piilottaa sen - ja näyttää kaikille. Verinen sielu keskellä paperia. Ei kovin kaunista katseltavaa.

Katoava
enää heijastus veden pinnassa
enää tumma varjo seinässä
enää kuiskaus sanotusta lauseesta
enää pisara rankkasateesta
Ja niin todellinen
(tänään)

Ja hei. Sain mun hiukset takas :)

Tunnustus

Tehtävänä on:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Kertoa itsestään 7 faktaa
3. Lahjoittaa tunnustus 15 bloggaajalle
 
Kiitän sydämellisesti Varjaa tunnustuksesta, pyydän anteeksi aikaansaamattomuuttani, poistun ja kummarran.

 

1. Tällähetkellä, juuri nyt, juuri tänään mä rakastan tätä päivää. En kaipaa mihinkään muualle. En tarvi mitään muuta. Maailma on kaunis.

2. Aika usein, ilman syytäkin, mä tunnen itseni hyvin alakuloiseksi. Tuntuu, että en osaa ja en uskalla edes yrittää. Maailma on liian iso.

3. Haluaisin olla rohkeampi. Uskaltaa arkipäivän asioita. Haluaisin uskaltaa avata suuni. Minulla olisi asiaa. Mun sisällä joku huutaa eikä pääse ulos. Se ahdistuu.

4. Mä oon hyvin ristiriitainen ihminen. En melkein ikinä tiiä mitä haluaisin. En osaa valita. En osaa tehdä päätöksiä. Haluaisin valmiita vastauksia vaikka tiedän ettei niitä ole.

5. Alkoholi ei sovi minulle. Puhun liikaa. Puhun henkilökohtaisia. Lempinimeni vois olla Lörppö.

6. Mulla on oma runokirja. Haluaisin epätoivosesti kuulla muiden mielipiteitä - toisaalta en haluais näyttää sitä kenellekään.

7. Mä olen tunnevammanen.

 

Hyvää päivänjatkoa! :))

Ihanaa päivää, yötä, iltaa ja aamua

Siitä on ikuisuus. Tiedän. Vietin aikaa sukulaisten kanssa. Lapin mökin ihanissa maisemissa. Ja täällä kavereiden kanssa. Itkin, nauroin, huusin, lauloin. En kirjoittanut. Anteeksi.

Ja nyt. Mä vain. Mä olen nyt niin onnellinen että mä en pysty kirjottamaan. Tai kukaan ei pysty sitä lukemaan. Joten anteeksi. Mun naama leviää hymyyn. Mun pää räjähtää onnesta. Mä nauran. Mä hymyilen. Enkä mä muista milloin oisin viimeksi ollu tällänen. Kaikki on ihanaa.

Lumisade. Kirpputoripöytä. Sänky. Ruoka. Musiikki. Autolla ajo. Edessä häämöttävä matka. Tämä hetki. Ystävät. Perhe. Kämppä. Minä.

Nyt kaikki ottaa itselleen tilaa, kuuntelee:
NeverShoutNever - Can't Stand It
Hyppii ympäri kämppää ja laulaa mukana.

Sitten voitte rauhottua tähän:
Auburn - Perfect Two

Ja jos ne maistui hyvältä, voin onnitella. Ehkä meissä on jotain samaa - siitä ei ehkä kannata onnitella =)

liian paljon liian vähän

Kamalaa. En oo kirjottanu pitkään aikaan. Itse asiassa oon vältelly sitä. Liikaa ajatuksia, liian vähän sanoja. En oo kirjottanu mihinkään. En oo oikein jutellu kellekään. Nyt lukulomalla oon vaan ollu. Neljän seinän sisällä vähän liikaakin. Ja sitten on tapahtunut niin paljon. Liikaa? En tiedä. Jokatapauksessa - minusta tulee ylioppilas!

Jännittävää. Ja toisaalta ei. Ehkä koko ajan sisälläni tiesin, että kyllä kirjotukset ihan hyvin menee. Ja sitten käykin varmaan joku überhomma ja en saakaan nyt lakkia...Ei nyt olla pessimistejä. Koska meillä on kaikki hyvin. Minulla ja kolmella sivupersoonallani.

No okei, se yksi on kyllä vähän hukassa. Toinenkin mutta se on hyvällä tapaa hukassa.

Ulkona on melko harmaata. Kohta lähden seuraamaan etelän lämpöä ja jätän blogin taas...Omatunto jo kolkuttaa mutta ehkä saan jotain kuvia. Tai ajatuksia. Tai runoja tänne. Edes jotain.

Aurinko
Aurinko

Kaikki on epäselvää ja sotkuista. Mutta onneksi minun ei tarvitse tietää. Minun ei tarvitse aina onnistua. Minun ei tarvitse olla paras. Minun ei tarvitse osata. Minun ei tarvitse. Koska en osaa. Mutta ei kukaan osaa. Monet osaavat enemmän kuin minä mutta minäkin osaan. Välillä. Jotain. Ehkä.


Tätä olen tehnyt;

Eli hengaillu söpöjen tipujen kanssa!
Ja katsonut Greyn Anatomiaa, nyt vasta oon ihastunu ja suosittelen kaikille =)
+ Marmoroin kynnet ensimmäistä kertaa ja se oli tositosi hauskaa joo!

 

 

 

voi helvetti

Mä en kestä kun mulla ei ole ketään kelle puhua. Mä en kestä kun musta tuntuu tältä. Mä en kestä kun mun pitäis tehdä päätöksiä. Mä olen epätoivon vallassa ja niin yksin. Kurkkua kuristaa köysi. Mä en kestä kun mä mietin meitä. Mä haluan vain huutaa. Mä haluan olla varma. Mä haluan onnistua. Mutta mä ahdistun kuten joka kerta. Mä loukkaan sua niinkuin mulla on tapana. Mä en kestä tätä tunnetta jonka vallassa mä oon. Mä en kestä kun mä mietin sun katsetta. Mä en kestä sua - mä haluan sut ja mä mietin sua liikaa. Mä en uskalla puhua. Mä olen lukossa.

joskus pelkää eniten sitä, mitä eniten haluaa

joskus kun mikään ei riitä, voi vaan hengittää

joskus aaltojen pyyhkiessä rantahiekkaa

– ei ikinä ennen eikä ikinä sen jälkeen –

me mietimme mitä meistä olisi voinut tulla

ja kun me nyt käännämme aikaa taaksepäin

me sinetöimme lupaukset toistemme huulille

mutta annamme sanamme muualle 

tämä epätäydellinen maailma tekee meistä

Virheen

Ja joskus emme voi hengittää ilman toisiamme.

turkooseja purjeveneitä

Kun sinä tiedät olevasi
enemmän

Minä olen vain kuiskaus. Hento olento puun latvassa. Sokeri teen pohjalla. Vain harva huomaa minun ääntelevän varjoni ennen kuin se katoaa. Se muuttuu laihaksi ja kapeaksi. Olemattomaksi väreillen. Tarjoat minulle kahvia. En halua kahvia. Haluan sinut. Ja haistan höyryävän kahvin edessäni. Vaan en sinua.

Minä kamppailen olematonta vastaan. Kyyneleitä, jotka kumpuavat tyhjästä mielestä. Ja yliaaltoilevasta laivasta. Minä pelkään, että jotain tapahtuu. Enkä pääse sängystä ylös, koska ei tapahdu. Olen kaikkien ristiriitojen alku ja juuri. Ja minua paleltaa. Ajatukset paleltavat.

Kylmä maailma saa ajattelemaan muutakin kuin itseään. Ja silti aina palaan minuun. Minä tyhmä ajattelematon pentu. Ja minun pitäisi osata ja uskaltaa. Minun pitäisi olla aikuinen. Mutta minä kamppailen. En halua muutosta. Kaipaan muutosta. Janoan sitä - enkä uskalla. Ajatukset leikkivät kanssani hirsipuuta. Olen häviöllä.

Sanat muodostavat pahoja lauseita. Rakentavat vihollistorneja. Muuraavat ikkunat kiinni, koska en muka kuuntele. Vallihauta edessäni näyttää houkuttelevalta. Aaltojen turvin palaan takaisin todellisuuteen. Houkuttelevalta?! Ei.

Todellisuus vainoaa minua. Pitäisi varoa mitä toivoo. Oikeasti. Sillä mistähän se johtuu, kun on ensin toivonut, ja kun toiveesi on viimein käsilläsi - tulee hillitön ahdistus? Koska kyllä minä edelleen haluan. Mutta olenko muodostanut siitä pääni sisällä liian monimutkaisen yhtälön?
x^4+7b-88888=45x+y tervemenoa - vai tervettä menoa?

tapsan tanssit11

p.s. haluun takas noi hiukset! cfndafvadsbnjnbbnbFFFFFF!