Päälläni on sateenvarjo
jotta voisin nähdä
vähemmän
Päälläni on sateenvarjo
jotta en tuntisi
niin paljon
Päälläni on sateenvarjo
harhakuvana
ja katumuksena
Mä olen samaan aikaan niin onnellinen ja niin surullinen. Mä olen samaan aikaan niin kiitollinen ja niin tyytymätön. Mä itken ja hymyilen samaan aikaan.
M u n s i s ä l l ä k u o h u u .
Voi jos voisit lakata hetkeksi meri. Olen väsynyt, ojenna minulle pelastusköysi. Olen turta ja täynnä elämää. Haluan tehdä jotain ja en pysty. Kuuluuko kaiken olla niin vaikeaa? Kuuluuko kaiken olla niin hankalaa? Kuuluuko?
Jos saisin vastauksia kysymyksiin. Miksi mä olen niin surullinen. Onko tää vaan joku vaihe. Miksi mä itken. Kuka mä oon. Miksi nykyään on niin hankala sanoa kellekään heipat. Vaikka tiedän, että me nähdään taas uudestaan ja uudestaan.
Mä haluan tähän jonkun muutoksen. Mä tarvin tähän jonkun muutoksen.
Mutta muutoksistahan tää johtuu.
Enkä mä enää tiedä mitä sanoa. Tai mitä uskallan toivoa. Onneksi mä silti uskon, lähimmäisiin.
Itke mun puolesta
lasipallossa
Itke mun puolesta
toisella puolen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti